Todellinen superlahjakkuus: Nuorten olympialaisissa keihäänheiton kultaa voittanut suomalaisurheilija juoksi kauden kärkiajan!
Kuva: Getty Images
Lokakuussa nuoriso-olympiapäivillä Buenos Airesissa keihäänheiton voittanut Topias Laine pinkoi hyviä aikoja Urheiluoppilaitosten hallimestaruuskilpailuissa Liikuntakeskus Pajulahdessa.
Laine sijoittui 60 metrillä toiseksi ajalla 7,11 ja voitti 300 metriä kauden kärkiajalla 35,82. Laine käy helsinkiläistä Mäkelänrinteen lukiota.
Vasta 17-vuotias Joel Turkka tamperelaisesta Sammon keskuslukiosta juoksi myös mainiosti 7,17 ja 35,92 sijoittuen pikamatkalla kolmanneksi ja 300 metrillä toiseksi.
Jesse Väyrynen kiihdytti 60 metrin mestariksi kauden kotimaisen kärkiajalla 6,99
Jyväskylässä Schildtin lukiossa opiskelevan Väyrysen voittoaika on hänen ennätyksensä. Aiempi oli viime talvena juostu 7,06.
– Juoksu ei tuntunut ihan parhaalta, mutta aika yllätti. Kun läksin tavoittelemaan 7,10:n hujakoille menevää aikaa, tuohon voi olla tyytyväinen, Väyrynen sanoi.
LAHTI, Pajulahti 10.1.2019 XXXI Urheiluoppilaitosten hallimestaruuskilpailut Urho-kisat
(Pitkä 333 m hallirata.)
Pisteet: 1) Mäkelänrinteen lukio, Helsinki 108, 2) Schildtin lukio, Jyväskylä 89, 3) Sammon keskuslukio, Tampere 83, 4) Kerttulin lukio, Turku 45, 5) Lahden lyseo / Koulutuskeskus Salpaus 20, 6) Vöyrin urheilulukio 14, 7) Kuopion klassillinen lukio 9, 8) Martinlaakson lukio, Vantaa 7.
M22,
60 m: 1) Jesse Väyrynen Schildt 6,99 (kkk), 2) Topias Laine Mäkelänrinne 7,11, 3) Joel Turkka Sampo 7,17.
300 m: 1) Topias Laine Mäkelänrinne 35,82, 2) Joel Turkka Sampo 35,92, 3) Pietari Valoranta Schildt 36,19.
Lähde: Yleisurheilu.fi
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tähtipari: Lotta Haralan kilpasiskon salattu suhde paljastui
- Keski-Euroopan mäkiviikko 2025-2026
- Sami Jauhojärvi sai tarpeekseen – laukoi brutaaleja totuuksia Suomen hiihtotähdille
- Ylen urheilutoimittaja Laura Arffman meni kuntosalille – vähät välitti säännöistä
- Tapaus Iivo Niskanen – nyt tuli tuomio IL:ssä
- Krista Tervo teki elämänsä mullistaneen ratkaisun – ”Halusin jakaa teille”
- Lempi leiskuu – hiihdon maailmancupissa todistettiin melkoista hetkeä
- Emil Liekarille riitti – latasi suorat sanat Viaplaylla: ”Ihan per****tä”
- Ville Nousiainen lausui Ylelle tylyn tuomionsa Suomen hiihtotähden toiminnasta
- Suomen hiihtotähdeltä rumaa tekstiä Viaplayn toimittajalle

- Eiköhän se ollut siinä: Brutaali totuus Anne Kyllösestä paljastui
- Krista Tervo teki elämänsä mullistaneen ratkaisun – ”Halusin jakaa teille”
- Ville Nousiainen lausui Ylelle tylyn tuomionsa Suomen hiihtotähden toiminnasta
- Suvi Minkkinen paljasti kisan jälkeen todellisen luonteensa – ei ”jalat maassa tyyppi”
- Emil Liekarille riitti – latasi suorat sanat Viaplaylla: ”Ihan per****tä”
- Kaisa Mäkäräisen pukukopista löytyi melkoinen yllätys Ylellä – tämä mies oli syyllinen