Tulikuuma Oilers-miehistö on pitänyt jalat maassa – ”Jokainen maali meidän päähän pitää olla työn ja tuskan takana”
Kuva: Juha Tamminen
Espoon Oilers on sarjakärki Classicin ohella miesten Salibandyliigan kuumimpia joukkueita. Viime aikoina voitosta voittoon pelannut espoolaisryhmä vaanii sarjassa neljäntenä. Joukkueen päävalmentaja Heikki Luukkonen ei ole yllättynyt, että joukkueen peli on mennyt uomiinsa tässä vaiheessa kautta.
– Sanotaan näin, että jos miettii kautta kokonaisuutena, niin tilanne on sellainen, että meillä on uudesta projektista toinen vuosi käynnissä. Täksi kaudeksi tuli positiivisia muutoksia ryhmään ja viime vuonna ujutettiin jo asioita peliimme.
– Yhteiset kilometrit ovat auttaneet, että peli on mennyt eteenpäin. Pyrimme olemaan aktiivisia pallolla ja ilman palloa pelitavassamme. Se vaatii aikaa ja yhteisiä kokemuksia. Siitä pelistä tuli hyviä välähdyksiä koko alkukausi. Tuloksellinen ryhtiliike johtuu rutiinitason nousemisesta, Luukkonen pohtii SuomiUrheilun haastattelussa.
Valmentaja kuvailee Oilersin pukukopin tunnelmatilaa yhdellä sanalla.
– Päämäärätietoinen.
– Olemme koko ajan tietäneet mihin meillä on mahdollisuudet ja eväät. Olemme paiskineet koko ajan hommia. Olemme hyvillään, että on tullut onnistumisia ja tekemisessä on järkeä.
Jalat ovat pysyneet maassa pitkästä viiden ottelun voittoputkesta huolimatta.
– Ilmassa ei ole liikaa tyytyväisyyttä, sillä tähtäämme kevääseen ja tuleviin kausiiin. Pystymme parantamaan ja toiminta tiiviistyy pudotuspelejä kohden.
Luukkonen nimeää suurimman kehityskohdan Oilersin pelaamisessa.
– Ilman muuta puolustuspelaaminen. Ei pelkästään palloton, vaan kuinka maltamme puolustaa pallolla. Huippumenestykseen vaaditaan tilkitty oma pää. Jokainen maali meidän päähän pitää olla työn ja tuskan takana. Siinä me emme ole vielä valmiita, valmentaja painottaa.
Oilersin tavoitteet ovat korkealla, mutta toiminta perustuu pitkäjänteisyyteen.
– Meidän tavoite on voittaa Suomen mestaruus. Emme ole alleviivanneet, että se olisi juuri tämä kausi. Se on meidän maali, mihin teemme töitä. Haluamme mennä keväällä niin pitkällä kuin mahdollista. Olemmeko valmiita. Sen kausi näyttää, Luukkonen päättää.
Oilers isännöi perjantaina sarjataulukossa viidentenä olevaa Happeeta. Ottelu alkaa klo 18.30.
Jesse Happonen
LUE MYÖS:
- Suomen lentopallomaajoukkue sai kannustavan arvion – ”Se on saavutettavissa oleva”
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- EM-kultamitalisti Silja Kosonen leikkauspöydälle – ”todellakin haluan”
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”