Nuoria tyttöjä nöyryyttäneen kohuvalmentajan käytös tutkittu – Nämä ovat seuraamukset
Kuva: Getty Images
Suomen Voimisteluliiton hallitus on päättänyt käynnistää sisäisen kurinpitomenettelyn valmentaja Titta Heikkilän toiminnan johdosta.
Voimisteluliitto antoi joulukuussa Suomen urheilun eettiselle keskukselle toimeksiannon, jonka tarkoituksena oli selvittää julkisuudessa olleita epäilyjä valmentaja Heikkilän epäasiallisesta käytöksestä tämän maajoukkuevalmentaja-ajalta. Samalla pyydettiin tietoa siitä, milloin mahdollinen epäasiallinen käytös oli tullut seuran ja/tai liiton tietoon sekä miten he olivat asiaan puuttuneet.
Voimisteluliiton kurinpitolautakunta käsittelee tapauksen kuukauden kuluessa.
– Olemme hyvin pahoillamme siitä, että osa voimistelijoista on joutunut kokemaan huonoa valmennuskulttuuria. Voimisteluliitossa meillä on nollatoleranssi minkäänlaisen epäasiallisen käyttäytymisen tai häirinnän suhteen ja tällainen käytös täytyy ehdottomasti kitkeä pois. Tehtävämme on luoda avoimuuden kulttuuria, jossa tärkeää ihmisten kunnioittaminen, yhteisöllisyyden rakentaminen, yhdenvertaisuus ja positiivisen minäkuvan vahvistaminen, toteaa Voimisteluliiton puheenjohtaja Kaisa Vikkula tiedotteessa.
Heikkilän valmennuskeinojen kuvaillaan herättäneen pelkoa. Voimistelijoiden mukaan Hän on kiroillut ja huutanut sekä haukkunut ja nöyryyttänyt suojattejaan useissa harjoituksissa.
Heikkilä on valmentanut tamperelaisen Minetit-voimistelujoukkueen kahdesti maailmanmestariksi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harvinainen kurkistus Iivo Niskasen yksityiselämään – kuvat julki
- Krista Pärmäkoski raivostui – nyt tuli vakava varoitus kaikille suomalaisille
- Selostajalegenda Antero Mertaranta yllätyspesti: tätä harva osasi odottaa
- Aleksi Valavuorelta omaperäinen temppu ennen kohuottelua – lonkero varasti huomion
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan
- Juoksija oli lähes kaksi vuotta sivussa – sitten tuli jättipaukku
- Venla Lehtonen villiintyi polttareissa – julkaisi harvinaiset juhlakuvat
- Golflegendan käytös kohuttaa – sai potkut golfklubilta
- Hurja tunnustus podcastissa – Aleksi Valavuori joutuu leikkaukseen
- MM-kisat räjähtivät käyntiin – kolme punaista korttia ja täydellinen kaaos avausottelussa
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan
- Talvilajien tukirahat jaettu: nämä suomalaiset hiihtäjät nousivat kärkinimiksi
- Venla Lehtonen villiintyi polttareissa – julkaisi harvinaiset juhlakuvat
- Suomalaisaituri löysi vihdoin kadonneen vauhtinsa – kilpailun jälkeen iso paljastus
- Krista Tervo nosti esiin uuden suomalaisen superlupauksen – ”Hänestä vielä kuullaan”
- Juoksija oli lähes kaksi vuotta sivussa – sitten tuli jättipaukku
- Suomalainen yllätysnimi löi tiskiin jättituloksen ja nousi Euroopan kärkitasolle
- Norjan hiihtokuningattaren ratkaisu sai asiantuntijat haukkomaan henkeään
- Golflegendan käytös kohuttaa – sai potkut golfklubilta
- Lahdessa nähtiin lupaava signaali – Oliver Helander rikkoi vihdoin maagisen rajan