Seiska: Matti Nykäselle sittenkin valtion varoin kustannetut hautajaiset – ”Voin vahvistaa osaltani perhepiiristä saamasi tiedon”
Kuva: Getty Images
Valtio osallistuu sittenkin helmikuun alussa menehtyneen Matti Nykäsen hautajaisiin. Kulttuuri -ja urheiluministeri Sampo Terho paljasti asian Seiskalle.
– Voin vahvistaa osaltani perhepiiristä saamasi tiedon. Nykästen omaisten kanssa on sovittu, että opetus- ja kulttuuriministeriö maksaa hautajaiskustannukset. Mielestäni Matti on urheilusaavutuksillaan sen ansainnut, Terho ilmoitti Seiskalle tekstiviestillä.
Valtion varoin haudattuja urheilijoita löytyy aiemmasta historiasta viisi kappaletta: hiihtäjä Tapani Niku, kiekonheittäjä Armas Taipale sekä juoksijat Ville Ritola, Paavo Nurmi ja Hannes Kolehmainen.
Nykäsen leski Pia Nykänen kertoi aiemmin, että Nykänen haudataan Jyväskylään.
Nykänen menehtyi 55-vuotiaana kotonaan Joutsenossa reilu viikko sitten. Hän saavutti neljä olympiakultaa, viisi MM-kultaa, yhden lentomäen MM-kullan sekä lukuisia muita arvokisamitaleja niin aikuisten, juniorien kuin veteraanien sarjoissa. Keski-Euroopan mäkiviikon hän voitti kahdesti.
LUE MYÖS:
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”