Simo Lipsanen haastaa pituushyppääjät SM-halleissa: ”En yritä ahnehtia, mutta…”
Kuva: Getty Images
Kolmiloikkaaja Simo Lipsanen tavoittelee menestystä kahdessa lajissa viikonvaihteessa Kuopiossa kisattavissa yleisurheilun SM-hallikilpailuissa.
Lipsanen osallistuu Kuopiossa myös pituushyppyyn samaan tapaan kuin toissa vuonna Jyväskylässä, jossa hän vei mestaruuden molemmissa lajeissa.
– Tarkoitus on osallistua kahteen lajiin. En yritä ahnehtia, mutta saan näin kaksi hyvää kilpailua, joka palvelevat EM-halleihin valmistautumista, Lipsanen sanoo.
Lipsanen, 23, ponnisti hiljattain Lievenissä kolmiloikan sisäratojen Suomen ennätyksen 16,98. Aiemmin talvella hän kokeili pituushyppyä Pohjois-Karjalan pm-halleissa, jossa heltisi voitto tuloksella 762. Lipsasen ennätys on toissa vuonna Jyväskylässä hypätty 776.
– Tein syksyn harjoitusjaksolla muutaman pituushypyn lajitreenin. Eihän siinä paljon muuta eroa kolmiloikkaan ole kuin hypyn lopun rytmitys, joka on erilainen ja ponnistus, joka suuntautuu lankulta vähän eri lailla kuin kolmiloikassa, Lipsanen sanoo.
Lipsaselle SM-hallit on viimeinen kilpailu ennen maaliskuun alussa Glasgow´ssa käytäviä EM-halleja.
– En aio riskeerata mitään ennen EM-halleja. SM-halleissa päätavoite on tehdä teknisesti onnistuneita suorituksia. Ei ole tarkoitus hakea tulosta riskillä, Lipsanen sanoo.
Kolmiloikassa Lipsasen neljäs perättäinen hallimestaruus ei Kuopiossa ole uhattuna. Pituushypyn suosikki sen sijaan on tammikuun lopussa 794 ponnistanut Kajaanin Kipinän Henri Väyrynen. Tulos uupuu vain sentin EM-hallien tulosrajasta.
– Sairastuin tammikuun kilpailun jälkeen. Siksi jätin sen jälkeen kilpailut väliin, mutta olen nyt terve ja tekniikkatreenit ovat menneet hyvin. EM-hallien tulosraja on tavoitteena Kuopiossa. Se on sen tammikuisen kilpailun ja harjoitusten perusteella realistinen tavoite, Väyrynen sanoo.
Lähde: Yleisurheilu.fi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt tipahti Alisa Vainiosta kova arvio IS:llä
- Mitä ihmettä taitoluistelijan selästä löytyi? – Mediassa alkoi kova mylläkkä tästä kuvasta
- Nyt tuli vahvistettu tieto Elina Lampelasta – huolestuttava arvio piti paikkansa
- Huippulupaus sivuun Espoosta – kantapäävaiva katkaisi kauden
- Sinkkuvuodet ohi! Ylen toimittaja löysi uuden kullan: ”Jäi olympialaisista käteen”
- Kulmin kisasta farssi – hylkäyssuma ravisteli huippumaita
- Olympiakulta ja miljoonavilautus – Jutta Leerdamin kisa-asu myydään nyt huutokaupassa
- Taas yksi huippunimi ulkona Falunin sprintistä – sairastelu runtelee tähtikattausta
- Historiallista! Ilkka Herola voitti maailmancupissa – tienasi muhkean palkintopotin
- Olli Hiidensalo sykähdytti olympialaisissa – koskettava päivitys kotiinpaluusta sulatti fanit
- Pitkä maajoukkueura päättyy – koskettava viesti faneille
- Taas yksi huippunimi ulkona Falunin sprintistä – sairastelu runtelee tähtikattausta
- Historiallista! Ilkka Herola voitti maailmancupissa – tienasi muhkean palkintopotin
- Nyt tuli suoraa puhetta – Iivo Niskasen tulevaisuudesta kova väite
- Elian Lehdon tilasta uutta tietoa
- Nyt jysähti – Johannes Kläbo vaihtaa lajia?
- Olli Hiidensalo sykähdytti olympialaisissa – koskettava päivitys kotiinpaluusta sulatti fanit
- Olympiakulta ja miljoonavilautus – Jutta Leerdamin kisa-asu myydään nyt huutokaupassa
- Nyt jysähti – Kerttu Niskanen ja Johanna Matintalo ulos!
- Miesten keihäässä ennennäkemätön katastrofi – nyt paljastui syy Ylellä