Jälleen uusi pidätys Seefeldin dopingskandaalissa: Jo kiinni jääneet väittävät yhteysmiehekseen – 14 kertaa testeistä selvinnyt huijari vihdoin nalkkiin!
Kuva: Getty Images
Seefeldin MM-kisoissa alkanut dopingskandaali on saanut jälleen uuden käänteen, kun ex-hiihtäjä Johannes Dürr on pidätetty tapaukseen liittyen.
Dürrin paljastukset johtivat viime viikon jättimäiseen dopingratsian alkamiseen MM-Seefeldissä. Hän kertoi myös ruotsalaislehti Expressenille käyttäneensä epoa ja selvinneensä dopingtestistä silti 14 kertaa puhtain paperein.
Itävaltalaisen Kronen Zeitungin mukaan Seefeldin MM-kisojen poliisratsiassa veridopingista narahtaneet Max Hauke ja Dominik Baldauf olisivat kertoneet viranomaisille, että Dürr olisi toiminut heidän yhteysmiehenään dopingpiireihin.
Itävaltalaiskaksikon lisäksi virolaiset Karel Tammjärv, Andreas Veerpalu ja Algo Kärp sekä kazakstanilainen Aleksei Poltoranin kaikki myönsivät veridopingin käytön.
Lisäksi kaksi itävaltalaista pyöräilijää, Stefan Denifl ja Georg Preidler ovat kertoneet dopingin käytöstä hiihtoratsian jälkeen.
Itävallassa dopingin käyttäminen on rikos, josta voi usean vuoden vankeustuomion. Dürrin kiinniotto merkitsee jatkoa viikon verran jatkuneelle dopingpaljastusten sarjalle.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – valmentajalta karu varoitus
- Tämä ratkaisi Suomen kohtalon viestissä – ”Nyt tuli sitten tällainen huonompi”
- Suomalaiskävelijä käänsi vaikean kevään voitoksi – EM-radalla uusi ennätys
- Selostajalegenda latasi suorat sanat Oliver Helanderista – ”Kyllä kannattaa…”
- Suomalaiselle karu EM-käänne – finaalipaikka karkasi viimeisellä heitolla
- Suomalaiselle karu kohtalo EM-kisoissa – ”Ei ehkä kaikkein mieluisin rooli”
- Suomalainen paljasti kiusallisen ongelman – silti ennätys EM-kisoissa
- EM-kisat tänään 15.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- Nooralotta Neziri teki yllättävän paluun – taustalla synkkä loukkaantumiskierre
- Suomalaisjuoksija joutui vetäytymään EM-kisoista – syynä jalkavaiva
- EM-kisat tänään 15.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- EM-kisat tänään 14.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- Hiihtomaajoukkueen päävalmentajana toiminut Teemu Pasanen: uusi työ!
- IL: Wilma Heltelä kertoo erikoisesta tilanteesta – mitali vietiin pois
- Silja Kosonen lähetti kriitikoille terveiset – juontajat yllättyivät täysin
- Yle: Kova päätös keskellä EM-kisoja – Ilona Mononen kertoo ratkaisustaan
- IL: Veera Selänne teki kipeän ratkaisun – Teemu Selänne: ”Se oli viimeinen niitti”
- Ilona Monosen kilpasisko raivostui täysin – nyt hän pyörtää puheensa
- Selostajalegenda latasi suorat sanat Oliver Helanderista – ”Kyllä kannattaa…”
- Suomalaisjuoksija joutui vetäytymään EM-kisoista – syynä jalkavaiva