Mikko Peltosesta uusi parayleisurheilun päävalmentaja: ”Tokion paralympialaiset 2020 on kärkitavoite”

Mikko Peltonen on valittu Suomen Urheiluliiton (SUL) parayleisurheilun päävalmentajaksi. Hän jatkaa myös Suomen Pyöräilyssä parapyöräilyn päävalmentajana.
Kaksoisrooliin Peltosen oli helppo lähteä, sillä parayleisurheilun kärkinimet ovat entuudestaan tuttuja.
– Olin mukana Lontoon ja Rio de Janeiron paralympialaisissa, joten sen tason urheilijat ovat tuttuja. Paralympiakomitean ja Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön toiminnan kautta myös nämä toimintaympäristöt ovat tuttuja, Peltonen sanoo.
Peltonen, 47, on alkujaan Kangasalta, mutta on kotiutunut Espooseen. Omaa urheilu- ja valmennustaustaa on pesäpallosta ja maastopyöräilystä. Kahdeksan vuotta sitten, kun häntä pyydettiin silloisen Suomen Pyöräilyunionin parapyöräilyn päävalmentajaksi, piti hetki miettiä, mutta päätöstä ei ole tarvinnut katua.
– Työ imaisi mukaansa totaalisesti, Peltonen sanoo.
Erityisen vaikutuksen on tehnyt vammaisurheilijoiden asenne ja yhteishenki lajista riippumatta.
– Koko paraperheessä on uskomattoman vahva yhteishenki ja tekemisen meininki, Peltonen kiittelee.
Tärkeintä on luoda henki ja luottamus
Parayleisurheilussa ja erityisesti ratakelauksessa, mutta myös muissa on lajeissa, on viime vuosina totuttu arvokisamenestykseen. Sitä haetaan jatkossakin. Peltosen mukaan suuria mullistuksia toimintaan ei ole luvassa.
– Tarkoitus ei ole rikkoa toimivaa kaavaa, Peltonen sanoo.
Peltosen silmissä motivoitunut urheilija ja toimiva henkilökohtainen valmennussuhde ovat kaiken menestyksen perusta.
– Kaikki lähtee yhteisestä tekemisestä, joka huomioi yksilöt. Minusta tärkein asia on kyetä rakentamaan koko toimintaympäristöön tietynlainen luottamus ja henki, ja luoda toiminnalle realistiset rakenteet, Peltonen sanoo.
Syksyn MM-kisat Dubaissa ja siihen liittyvät järjestelyt ovat Peltosen työlistalla päällimmäisten asioiden joukossa, mutta päävalmentajana hän katsoo myös jo seuraaviin arvokisoihin.
– Tokion paralympialaiset 2020 on kärkitavoite. Se työ urheilijoilla ja valmentajilla on jo käynnissä. Minun tehtävänä on sen eteenpäin vieminen ja kehittäminen, Peltonen sanoo.
Työt parayleisurheilun parissa Peltonen aloitti tällä viikolla.
Lähde: Urheiluliiton tiedote
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Silja Kosonen, 22, yllätti – raju heitto uran lopusta
- Kamerat tallensivat – suomalaisjuoksijoiden ilta päättyi suudelmiin
- Lotta Harala juhli – Nooralotta Neziri laukoi tylyä tekstiä
- Rakkautta ilmassa: Suomalaishiihtäjät löysivät toisensa – ”Komea pari”
- Jasmi Joensuu ällistyi mieshiihtäjän kommentista – teki saman tien asioita selväksi
- Topi Raitanen katosi kuvasta – mies astui nyt esiin
- Antti Tuiskun hiihtotiimistä pamahti shokkiuutinen
- IL:ssä brutaali paljastus Suomen keihästähden henkilökohtaisesta elämästä – nyt uidaan syvissä vesissä
- Viimeisellä räjähti – Suomessa pamahti kunnon moukarikaari
- Nooralotta Nezirin tilasta huolestuttava päivitys – tätä emme olisi halunneet kuulla
- Viimeisellä räjähti – Suomessa pamahti kunnon moukarikaari
- Pernilla Böckerman yllätti – löi hynttyyn yhteen hiihtoässän kanssa
- Antti Tuiskun hiihtotiimistä pamahti shokkiuutinen
- Rakkautta ilmassa: Suomalaishiihtäjät löysivät toisensa – ”Komea pari”
- Suvi Minkkinen löysi jälleen onnen – ”Vihdoinkin”
- Jasmi Joensuu ällistyi mieshiihtäjän kommentista – teki saman tien asioita selväksi
- Lotta Harala esitteli uusia kisa-asujaan – pika-aiturin fanit olivat sulaa vahaa
- Topi Raitanen katosi kuvasta – mies astui nyt esiin
- IL:ssä brutaali paljastus Suomen keihästähden henkilökohtaisesta elämästä – nyt uidaan syvissä vesissä
- Nooralotta Nezirin tilasta huolestuttava päivitys – tätä emme olisi halunneet kuulla