Hurja juoksu! Topi Raitanen juoksi ykköseksi Euroopan kauden parhaalla ajalla
Kuva: Juha Tamminen
HKV:n Topi Raitanen juoksi voiton kauden ensimmäisessä 3000 metrin esteiden startissaan Belgian Oordegemessä. Raitanen voitti juoksun kauden kotimaisella kärkiajalla 8.29,27, joka on hänen uransa toiseksi nopein ja myös Euroopan tämän kevään kärkitulos.
– Juoksussa ei ollut jänistä. Ensimmäinen ja toinen kilometri olivat odottelua, että koska mennään. Ensimmäinen kilometrin mentiin noin 2.51:een Espanjan Sebastian Martosin johdolla. Sitten keulaan meni kaksi kenialaista, mutta vauhti ei muuttunut, Raitanen kertaili.
Kun muilla ei ollut vetohaluja, Raitanen kiristi keulaan, ja veti viimeiset 1000 metriä. Kilpailun viimeisellä kierroksella britti Phil Norman käväisi johdossa, mutta Raitanen piti pintansa ja voitti.
– Ei sen nyt vaan voinut antaa voittaa, Raitanen tuumi.
Jos kilpailussa olisi ollut alkumatkasta vauhdinpitäjä, Raitanen olisi todennäköisesti rikkonut Dohan MM-kisojen tulosrajan 8.29,00 heti kauden ensimmäisessä estekilpailussaan. Raitasta se ei harmita.
– Jaloissa on nyt hyvä tunne. Jäädään odottelemaan mitä Paavo Nurmi Gamesin estekisassa saadaan aikaiseksi. Tuosta ajasta lähdetään Turussa viilaamaan sekunteja pois, mutta ensin juoksen tähän väliin Lahdessa gp-kilpailussa 1500 metriä. Raitanen tuumi.
Paremmin kuin Oordegemissä Raitanen on 3000 metrin esteet juossut vain viime kesänä Berliinin EM-kisoissa jossa hän teki ennätyksensä 8.28,48. Toiseksi Oordegemin kilpailussa juoksi britti Phil Norman ajalla 8.29,37.
Lähde: SUL:n tiedote
LUE MYÖS:
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa