Levin maailmancupin osakilpailu siirtyy – syynä kansainvälinen TV-näkyvyys
Levin maailmancup avaa tuttuun tapaan alppihiihdon maailmancupin pujottelukauden niin miesten kuin naistenkin puolella. Kansainvälinen hiihtoliitto FIS vahvisti Levin maailmancupin uudet kisapäivät, jotka ovat 23.-24.11.2019. Levin osakilpailu siirtyy siis viikolla eteenpäin viime vuotisesta. FIS perusteli ratkaisua kansainvälisen TV-näkyvyyden optimoinnilla.
Lapin eksotiikkaan saapuva kansainvälinen valkoinen sirkus tuo jälleen mukanaan maailman parhaat alppilaskijat, suuren määrän yleisöä sekä medianedustajia ympäri maailman. Levillä kisavalmistelut aloitettiin jo tämän vuoden alussa, kun kovien pakkasten aikaan tehtiin 40 000 kuutiota lunta, jota parhaillaan kerätään Levi Black sekä muista rinteistä säilöön. Lunta tulee jälleen olemaan enemmän kuin riittävästi kisan läpiviemiseen marraskuun viimeistä edeltävänä viikonloppuna.
– Kahden vuoden kokemuksella olemme oppineet lumensäilönnän tekniikan. Ensimmäinen kesä oli hyvin sateinen ja edellinen kesä taas erittäin kuuma ja kuiva, mutta onnistuimme silti säilömään lunta kisan tarpeiksi ja hieman ylikin. Tänä vuonna lumetusta tullaan tehostamaan Levi Black-rinteen yläpäähän, jotta kulkuosuus Gondolilta kisan starttiin olisi mahdollisimman helppo ja hyvä, kertoo Levin maailmancupin järjestelytoimikunnan puheenjohtaja ja Levi Ski Resortin toimitusjohtaja Jouni Palosaari.
Kilpailun siirtäminen viikolla eteenpäin takaa entisestään paremman lumivarmuuden ja luo näin ollen myös paremmat treeniolosuhteet kilpailijoille ennen tapahtumaa. Levin hiihtokeskuksella on lumensäilöntävarasto myös Eturinteellä ja rinnekeskuksen tavoitteena on avata Eturinne jo 11.10.2019 laskettelukansalle.
Viime vuonna Levillä nähtiin ennätyssuuri yleisö, kun 20 000 katsojaa seurasi paikan päällä huimaa urheiluspektaakkelia sekä nauttivat lappilaista eksotiikkaa sykkivistä oheistapahtumista ja tarjonnasta. Levin maailmancupin kisaorganisaation tavoitteena on kasvattaa jälleen tapahtuman yleisömäärää sekä nostaa tapahtuman tasoa että tarjontaa entisestään.
Lähde: World Cup Levin tiedote
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Asiantuntija tiputti synkkiä totuuksia Mike Tysonin tilasta – radikaalin ratkaisun aika
- Conor McGregor tarttui vieraaseen naiseen – oma kihlattu puuttui peliin kameroiden edessä
- Annimari Korte paljasti – viihtyi sängyssä tämän urheilijan kanssa
- Leiri takana – Kaisa Mäkäräinen kertoi iloisen tiedon faneilleen
- Venäjällä ihasteltiin Therese Johaugin puheita
- Suomalaisjuoksijan mitta täyttyi – naiselta painava puheenvuoro
- Reetta Hurske käänsi katseita salilla – ”Tikis”
- Mitään järkeä? Jessie Digginsin treenivideo pöyristyttää
- Suomalainen ex-hiihtäjä teki maailmalla hurjaa jälkeä nykyisessä lajissaan
- Eveliina Määttäsen salikuva ällistytti faneja – ”Upeaa”
- Annimari Korte paljasti – viihtyi sängyssä tämän urheilijan kanssa
- Leiri takana – Kaisa Mäkäräinen kertoi iloisen tiedon faneilleen
- Krista Pärmäkoski vahvisti merkittävän tiedon Ylelle
- Suomalaisjuoksijan mitta täyttyi – naiselta painava puheenvuoro
- Suomalainen ex-hiihtäjä teki maailmalla hurjaa jälkeä nykyisessä lajissaan
- Iivo Niskanen rajujen syytösten kohteena – näin mies vastasi IS:lle
- Kovassa tikissä – Wilma Murron kilpakumppani esitteli rantakuntoaan
- Eveliina Määttäsen salikuva ällistytti faneja – ”Upeaa”
- Reetta Hurske käänsi katseita salilla – ”Tikis”
- Senni Salminen hempeili rakkaansa kanssa – fanit innostuivat