Suomi hienoon voittoon MM-turnauksen avausottelussa Kanadassa!

Suomen U19-poikien salibandymaajoukkue aloitti ikäluokan MM-turnauksen Kanadan Halifaxissa voitolla, kun Sveitsi kaatui maalein 6-4. Huomenna Suomi saa vastaansa Norjan.
Suomi oli parhaimmillaan ottelun avauspuoliskolla, jossa se karkasi kolmen maalin johtoon. Sami Savolainen iski ensi erässä avausmaalin, ja sveitsiläispelaajan otettua erän loppuun viiden minuutin jäähyn Savolainen ja Markus Salmi kasvattivat eroa heti toisen erän alkuun.
Kolmannen erän puolivälissä Suomi iski taas ylivoimalla, kun Jasper Juuti siirsi lähivapaalyönnin viereen ja Kaapo Siekkinen sijoitti yläkulmaan tilanteeksi jo 5-2. Sveitsi teki pelistä kuitenkin vielä jännittävän, kun se ensin kavensi ylivoimalla ja perään nousi jo lukemiin 5-4 Severin Niggin terävällä kääntölaukauksella. Sveitsi alkoi vetää maalivahtiaan pois jo neljä minuuttia ennen loppusummeria, ja Suomi ehti laukoa kaksi kertaa ohi tyhjän maalin ennen kuin Tuukka Haudanlampi tarjoili vierelle ja Kaapo Siekkinen nosti illan toisen osumansa ja loppunumerot.
Jobinpostia Suomelle toi Jere Mattilan ottelun katkeaminen kesken nilkan väännyttyä. Penkiltäpelille nostettu Tuomas Ojala vastasi haasteeseen iskemällä heti avausvaihdossaan Suomen 4–1-johtoon.
Salibandya, Halifax, Kanada
U19-poikien MM-turnaus
Suomi–Sveitsi 6-4 (1-0, 3-1, 2-3)
1. erä: 8.31 Sami Savolainen (Elias Siira) 1-0.
2. erä: 21.47 Savolainen (Riku Hakanen) 2-0 yv, 22.55 Markus Salmi (Joakim Lund) 3-0 yv, 26.17 David Durler (Claudio Schmid) 3-1, 31.56 Tuomas Ojala (Aapo Mäkelä) 4-1.
3. erä: 49.59 Yannic Fitzi (Yannis Wyss) 4-2, 51.35 Kaapo Siekkinen (Jasper Juuti) 5-2 yv, 54.49 Joshua Schnell (Moritz Mock) 5-3 yv, 55.42 Severin Nigg (Gianluca Persici) 5-4, 57.32 Siekkinen (Tuukka haudanlampi) 6-4 tm.
Torjunnat:
Oskar Sillanpää Suomi 4+4+7=15,
Nils Schalin Sveitsi 6+12+5=23.
Jäähyt: Suomi 2 min, Sveitsi 3×2 min + Gianluca Persici 5 min.
Erotuomarit: David Geiser ja Henrik Nilsson, Ruotsi.
Yleisöä: 166.
Suomen parhaana palkittiin Sami Savolainen.
Lähde: Salibandyliitto
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Hiihtotähti Jonna Sundling koki kovan kohtalon Norjassa
- Podcast: Kari-Pekka Kyrö kuuluu suomalaisurheilun Hall of Fameen!
- IL: Suomen hiihtonaiselle satelee melkoisia viestejä miehiltä
- Aino-Kaisa Saarinen löi nyrkin pöytään Ylellä – suoraa tekstiä Suomen hiihtonaisille
- Kulisseissa kuohuu: Ulos maajoukkueesta – ampumahiihtäjän raivo repesi
- Tämän pelleilyn on loputtava – Norjan hiihtoässän toiminta raivostuttaa
- Valmentaja lausui Ylelle jäätävät sanat Saga Vannisesta
- IS:lle paljastus: Maajoukkuekaveri lausui Iivo Niskaselle melkoiset sanat
- Nooralotta Neziri kävi päivystyksessä – ällistyi saamastaan laskusta
- Voi ei: Suomen hiihtotähti koki kovan kohtalon MM-kisojen jälkeen
- Kulisseissa kuohuu: Ulos maajoukkueesta – ampumahiihtäjän raivo repesi
- Valmentaja lausui Ylelle jäätävät sanat Saga Vannisesta
- Ruotsin hiihtotähdestä Frida Karlssonista saatiin ikävä tieto
- Voi ei: Suomen hiihtotähti koki kovan kohtalon MM-kisojen jälkeen
- Aino-Kaisa Saarinen löi nyrkin pöytään Ylellä – suoraa tekstiä Suomen hiihtonaisille
- Suomalainen ampumahiihtonainen heräsi – ikävä totuus selvisi nopeasti
- Se oli siinä: Suomalainen hiihtoässä päätyi kovaan ratkaisuun
- IL: Suomen hiihtonaiselle satelee melkoisia viestejä miehiltä
- Nooralotta Neziri kävi päivystyksessä – ällistyi saamastaan laskusta
- Tämän pelleilyn on loputtava – Norjan hiihtoässän toiminta raivostuttaa