Annimari Korte osui rajusti aitaan
Kuva: Juha Tamminen
Annimari Korte juoksi kuudenneksi Slovakian Samorinissa käydyssä kansainvälisessä kilpailussa. Kortteen aika 100 metrin aidoissa oli 13,56.
Kortteen juoksusta katosi paras terä mainion startin jälkeen, kun hän osui rajusti ensimmäiseen aitaan.
– Lähtö oli nyt paljon parempi kuin alkuerässä, mutta juoksin täysillä päin ensimmäistä aitaa. Alkuerässä oli niin kova vastatuuli, että tuntui, ettei pääse mihinkään. Finaalissa tuuli ei tuntunut niin kovalta, Korte kertaili.
Kisan voitti Ukrainan Hanna Plotitsina, joka juoksi saman ajan 13,15 toiseksi sijoittuneen Yhdysvaltain Kendell Williamsin kanssa.
Korte juoksi loppumatkan ongelmitta ja oli kuudes. Hän ei ollut ainoa aituri, jolla oli ongelmia. Valko-Venäjän Elvira Hermanin kisan meni piloille kärkipaikalta, kun hän kompuroi viimeistä edellisellä aidalla.
Korte ja Herman kohtaavat keskiviikkona Jyväskylässä, jossa paikalla ovat Kortteen ohella muutkin lajin kotimaisen kärkinimet.
– Tykkään juosta Suomessa. Siellä juoksut käännetään aina myötätuuleen, Korte totesi.
Korte on tällä kaudella juossut 100 metrin aidat 12,93.
Lähde: Urheiluliiton tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Saga Andersson teki merkittävän muutoksen
- Iivo Niskanen paljasti – hyvä ystävä teki melkoisen tempun miehelle
- Yle: Alisa Vainio ällistyi siitä, mitä hänelle tapahtui
- Tilanne on nyt tämä – IL:ssä kerrottiin karu totuus Ristomatti Hakolasta
- Vahvistus: Lindsey Vonnin kohtalo ratkesi
- Peli on pelattu: Hiihdon maailmantähdeltä valitettava ilmoitus
- Sami Jauhojärvi sai vaimoltaan melkoisen yllätyksen – veti nopeasti johtopäätöksensä
- Reetta Hurske teki ikävän paljastuksen joulun alla
- Kamerat tallensivat Suvi Minkkisen herkän hetken
- Eveliina Määttäsen tilanteessa merkittävä muutos
- Peli on pelattu: Hiihdon maailmantähdeltä valitettava ilmoitus
- Suomalainen urheiluseura jakoi surullisen uutisen – ”Ikävä jää, mutta muistot säilyvät”
- Sami Jauhojärvi sai vaimoltaan melkoisen yllätyksen – veti nopeasti johtopäätöksensä
- Janne Ahonen sai huonoja uutisia
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Vahvistus: Lindsey Vonnin kohtalo ratkesi
- Reetta Hurske teki ikävän paljastuksen joulun alla
- Suomen hiihtoässän tilanteessa dramaattinen käänne – mitään ei ole tehtävissä
- Kamerat tallensivat Suvi Minkkisen herkän hetken
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin