Kaksinkertainen olympiavoittaja paljasti olleensa vain minuuttien päässä kuolemasta – Yksi puhelinsoitto pelasti kuitenkin hänet
Kuva: Getty Images
Kaksinkertainen pyöräilyn olympiavoittaja Victoria Pendleton on paljastanut suunnitelleensa itsemurhaa vaikeimpina aikoinaan. 38-vuotias Pendleton on kärsinyt pitkään henkisistä ongelmista.
– Ajattelin hirttäytyväni tai viiltäväni käsivarteni auki. Voin rehellisesti sanoa, että olin vain minuuttien päässä kaiken lopettamisesta, Pendleton avautui The Sunille.
Yksi puhelinsoitto pelasti kuitenkin hänet. Hän päätti viimeisenä puhelunaan pirauttaa maajoukkueen psykologille Steve Petersille.
– Oli todella aikaista aamulla. Hän vastasi ja kerroin, että en halua enää elää. Hän puhui pitkään kanssani, paransi oloani ja sai minut ajattelemaan toisin. Peters pelasti henkeni.
– Voin soittaa hänelle koska vain, jos minulla on ongelmia. Tajuan ensimmäistä kertaa, että voin kontrolloida ja muuttaa tuntemuksiani, Pendleton sanoo.
Hyviä ystäviä Pendletonin kanssa nykyään oleva 65-vuotias psykologi on tehnyt töitä myös useiden muiden huippu-urheilijoiden kanssa.
LUE MYÖS:
- Suomalainen juoksija teki uskomattoman suorituksen – ennätys uusiksi
- Patrik Laine käväisi Suomessa – auttoi jälleen keräämään jättipotin hyväntekeväisyyteen
- Tähtiloistoa Helsingin Olympiastadionilla – huippunimet osallistuvat Cooper-testiin
- Suomalaisaiturin ura päättyi: ”Se oli siinä!”
- Jättipaukku: NHL-lähetykset pirstaloituvat – Suomessa luvassa myös ilmaisia otteluita
- Mitä ihmettä? SM-liiga jää heti tauolle – Jussi Markkanen kertoi syyn Ylelle
- Alisa Vainion nimi ilmestyi listalle – osallistuu sittenkin SM-kisoihin
- Immu Fight Night 2026: Ohjelma, Ottelut, TV, Live Stream
- Kalle Rovanperä: Unelmaprojekti!
- Ylen toimittaja Anni Jämsä: Uusi aluevaltaus!
- Yle: Kerttu Niskanen voi palata maailmancupiin jo parin vuoden päästä – ”Olisi mahdollisuus”
- Kaisa Mäkäräinen juhli Ylen kanssa – samaan aikaan yksi asia on auki
- Ylen toimittaja Anni Jämsä: Uusi aluevaltaus!
- Kalle Rovanperä: Unelmaprojekti!
- Suomalainen moukarinheittäjä teki päätöksen jatkostaan – yksi asia on vielä auki
- Hiihtotähdiltä härskiä huumoria – Perttu Hyvärinen ei säästellyt sanojaan
- IL: Alisa Vainio ilmestyi TTK:n kulisseihin – tässä syy
- Alisa Vainio kieltäytyi Linnan juhlista – kalenterissa on tärkeämpi meno
- Urheilucast: Nöyryytys oli liikaa – Jokerit valmistelee rajua ratkaisua
- Elina Lampela julkaisi ison sopimusuutisen