Suomalaisuimari onnistui erinomaisesti Monacossa – Moninkertainen Euroopan mestari ja MM-mitalisti ei pysynyt kyydissä mukana!
Mare Nostrum -kiertueen avauskilpailu käytiin viime viikonloppuna Monacossa.
Kauden parhaanseensaSu venytti Ari-Pekka Liukkonen, joka sijoittui jaetulle kolmannelle sijalle 50 metrin vapaauinnin pudotuskilpailussa. Jyväskyläläinen kurotti aikaan 22,07 ja petrasi viidellä sadasosalla huhtikuussa Tukholmassa uimaansa kauden kärkitulosta. Tokion olympiauintien A-rajaan Liukkosella on matkaa enää kuusi sadasosasekuntia.
Anton Herrala onnistui 50 metrin vapaan pudotuskilpailussa myös hyvin, sillä hän eteni kahdeksan parhaan joukkoon ja päätyi jopa viidenneksi. Marginaalia neljän parhaan joukkoon jäi vajaat neljä kymmenystä, mutta matkalla putosi kyydistä monta Herralaa menestyneempää miestä, kuten moninkertainen Euroopan mestari ja MM-mitalisti Andriy Govorov Ukrainasta. Herralan paras aika, 22,44, jäi vain sadasosan hänen tämän kevään ennätysajastaan.
Lähde: Uimaliiton tiedote
- Hiihdon olympiavoittaja ihastui Suomessa näkemäänsä – jakoi upean videon
- Hiihdon Suomen Cup 2026-2027: Ohjelma, TV, Tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Martina Aitolehti julkaisi hempeitä lomakuvia nyrkkeilijärakkaan kanssa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Rukan maailmancup 2026: Ohjelma, TV-lähetykset, Suomen joukkue ja tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- Hiihdon olympiavoittaja ihastui Suomessa näkemäänsä – jakoi upean videon
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman