Loistavaa! Suomalaisampujalle EM-kultaa Euroopan ennätyksellä: ”Hieno olo, meni tosi hyvin”
Ida Heikkilä ampui tyttöjen liikkuvan maalin normaalijuoksujen EM-kultaa Unkarin Gyenesdiasissa, jossa suomalaispanoksen täydensivät joukkuepronssia ottaneet miehet. Heikkilän tulos 553 on myös Euroopan ennätys.
Arvokilpailuiden ensikertalainen oli mestaruudestaan iloinen.
– Hieno olo, ammunta meni hyvin, vaikka jännittikin aika paljon. Eka ulkomaan kisa meni tosi hyvin, sain ammuttua suunnilleen sille tasolle mitä kotimaassakin, Heikkilä sanoi.
Miesten henkilökohtaisessa kilpailussa Topi Hulkkonen oli kahdeksas, Heikki Lähdekorpi kymmenes ja Krister Holmberg 12:s. Tuloksilla tuli joukkuepronssi Venäjän ja Ruotsin jälkeen.
– Fiilis on ollut hyvä ampuessa kyllä, eilen oli pieniä vaikeuksia keskimmäisessä sarjassa. Totesin itselleni sen sarjan jälkeen, että nyt on pakko työntää täyteen, jotta saa edes kunnollisen tuloksen. Tänään oli viivalle mentäessä pientä jännitystä, mutta kuitenkin ihan rento fiilis, nopeat kulki ihan hyvin muuten, mutta liikaa ysejä tuli. Ihan perus tulos, mutta tavoite tuloksesta jäätiin mitä tavoittelin. Sijoitukseen olen tyytyväinen siihen nähden mitä sai tulokseksi. Joukkue mitaliin olen itse ainakin tyytyväinen, vaikka kultaa lähdettiin tavoittelemaan, Hulkkonen summasi.
Hulkkosen tulos oli 582. Voiton vei Ruotsin Jesper Nyberg tuloksella 592. Lähdekorpi ampui 581 ja Holmberg 578.
– Vähän alakanttiin, mutta ei mikään katastrofi kauden tasoon verrattaessa. Yksi huono laukaus hitailla ja nopeilla muuten pysyttiin 9 ringissä. Joukkuemitali oli positiivinen yllätys päivän kisasta. Huomenna parikisa ja sitten sekajuoksujen kimppuun, Lähdekorpi sanoi.
Holmbergillä oli vaikeaa molempina päivinä.
– Viitisen pistettä molemmista lisää olisi ollut ihan tervetullut. Jotenkin vähän jäykkää, ja ajoituskaan ei ole ihan parhaimmillaan. Joukkuepronssi oli ihan ok mutta tiedän että jokaisella jäi parannettavaa sekajuoksuihin, Holmberg sanoi.
Lähde: Ampumaurheiluliiton tiedote
- Hiihdon olympiavoittaja ihastui Suomessa näkemäänsä – jakoi upean videon
- Hiihdon Suomen Cup 2026-2027: Ohjelma, TV, Tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Martina Aitolehti julkaisi hempeitä lomakuvia nyrkkeilijärakkaan kanssa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Rukan maailmancup 2026: Ohjelma, TV-lähetykset, Suomen joukkue ja tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- Hiihdon olympiavoittaja ihastui Suomessa näkemäänsä – jakoi upean videon
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman