Hallitseva maailman- ja Euroopan mestari aivan liian kova pala Suomelle – ”Tuollaisella materiaalilla pitääkin viedä”
Kuva: Getty Images
Suomen naisten lentopallomaajoukkueen EM-avauksen vastustaja Serbia osoitti sen, miksi joukkue on hallitseva maailman- ja Euroopan mestari. Serbia löi Ankarassa historiankirjoihin lukemat 0-3 (17-25, 15-25, 17-25). Serbia aiheutti Suomelle suuria vaikeuksia sen hyökkäyspelissä ja virhemäärä kasvoi suureksi. Suomen ykköspeluri oli libero Roosa Koskelo, joka poimi upeita puolustuksia läpi illan. Paras pistenainen oli hakkuri Piia Korhonen 14/+4.
Suomen avaus oli Kaisa Alanko, Piia Korhonen, Suvi Kokkonen, Saara Esko, Roosa Laakkonen, Michaela Madsen, Roosa Koskelo. Saara Eskolle lisättiin arvoluetteloon ainakin epävirallisesti myös kisahistorian iäkkäimmän debytantin titteli 39-vuoden iässä.
30 vuoden odotus sai melkoisen huipennuksen, kun Piia Korhosen kahden torjunnan myötä Suomi otti ottelun neljä ensimmäistä pistettä. Vähitellen Serbia kuitenkin sai osa-alueitaan kuntoon ja ei edes Suomen kova puoluspelaaminen riittänyt erän tasaisena pitämiseksi. 11 pistettä omilla hyökkäyksillään Serbialle oli liikaa. Erä hallitseville mestareille 17-25.
Toisessa erässä Serbia otti ns. kuskinpaikan heti aluksi ja piti sen aikalailla läpi erän. Erän merkittävin tapahtuma oli Suomen kannalta todella ikävä Emmi Riikilän nilkan loukaantuminen. Suomen hyökkäysprosentti oli toisessa lähes identtinen Serbian kanssa (39-40), mutta virheiden määrässä ero oli jälleen suuri: 8-1.
Kolmas erä noudatti hyvinkin toisen käsikirjoitusta, mutta loppuerässä Suomi oli jälleen terävimmillään.
Päävalmentaja Tapio Kangasniemi:
– Pelin alkuun lähdimme juuri niin kuin tällaisen pelin alkuun pitää lähteäkin, kuvia kumartelematta omilla jutuilla. Pelin keskiosan Serbia vei sitten niin puhtaasti, kuin tuollaisella materiaalilla pitääkin viedä. Myös loppuumme olin tyytyväinen.
– Vastaanotossa olimme tänään Serbiaa parempia ja se antoi tiettyjä avaimia hyökkäyspelissä. He ovat kuitenkin tottuneet pelaamaan koviia hyökkäyksiä vastaan ja eivät he tänäänkään hetkahtaneet. Hyvä puolustus ja voimakas jatkohyökkäys loi heille taas uusia tilaisuuksia.
– Loukkaantumiset ovat tietysti aina isoja miinuksia. Hiukan aloimme myös varomaan meidän hyökkäystä pelin edetessä. Uskalsimme kyllä lyödäkin, mutta aloimme antaa liian helppoja palloja heille. Roos Koskelo oli liberopelissä todella hyvä ja hyviä elementtejä oli myös Roosa Laakkosella.
Suomi kohtaa Turkin seuraavassa EM-kisaspelissään lauantaina kello 19.30.
Lähde: Lentopalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
- Sami Jauhojärvi läimäytti oven kiinni – Suomen hiihtoässällä ei asiaa olympialaisiin
- Jari Isometsältä tylyä vihjailua Iivo Niskasesta
- Entinen maajoukkuekaveri sanoi IL:lle suoraan näkemyksensä Krista Pärmäkoskesta
- Uusi aluevaltaus: Annimari Korte teki kovan tempun MM-kisoissa
- Hiihtotähti Jasmi Joensuu teki melkoisen muodonmuutoksen
- Johannes Kläbon kuppi meni nurin – tylyä toimintaa Rukalla
- Suvi Minkkinen veti heti johtopäätöksiään – merkittävä muutos viime kauteen
- Kerttu Niskanen tuli haastattelupaikalle – lausui heti selvät sanat
- Poikkeuksellista sekoilua – Kaisa Mäkäräinen ei voinut käsittää Suomen ampumahiihtotähtien touhua
- Yle: Janne Ahosta odotti koruton näky – johtopäätös oli synkkä
- Yle: Janne Ahosta odotti koruton näky – johtopäätös oli synkkä
- Poikkeuksellista sekoilua – Kaisa Mäkäräinen ei voinut käsittää Suomen ampumahiihtotähtien touhua
- Suomen hiihtotähti heitti hanskat tiskiin – Virpi Sarasvuon reaktio oli harvinaisen selvä
- Kerttu Niskanen tuli haastattelupaikalle – lausui heti selvät sanat
- Hiihtonainen näytti ovea – Ville Nousiainen puhui nyt suunsa puhtaaksi Ylellä
- Shokkikäänne: Ylen hiihtolähetyksessä tippui uutispommi
- Johannes Kläbo katsoi Iivo Niskasen menoa – lausui IL:lle tylyn tuomionsa
- Johannes Kläbon kuppi meni nurin – tylyä toimintaa Rukalla
- Venäjän hiihtotähti ei voinut käsittää, mitä suomalainen hiihtäjä sanoi hänelle päin naamaa
- Aino-Kaisa Saarisen mitta täyttyi Ylellä – nämä miehet saivat kuulla kunniansa