Yle: Petra Ollin valmentaja paljasti syyn kilpailutauolle

Suomalaispainin ykkösnimi Petra Olli joutuu osallistumaan syyskuun puolivälin MM-kisoihin niin sanotusti kylmiltään. Hän ei saa turnauksia alle ennen Kazakstanissa järjestettäviä kisoja, kertoo Yle.
Ollin valmentaja Ahto Raska paljasti Ylelle, että hänen suojattinsa on taistellut keskikesästä asti korvatulehduksen kanssa. 25-vuotiaan Ollin oli määränä kilpailla heinäkuun alussa Espanjassa ja elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Puolassa. Kyseinen korvatulehdus esti kuitenkin nämä suunnitelmat. Hän on paininut kilpailuissa viimeksi keväällä huhtikuussa EM-kisoissa.
– Painitreenit ovat jääneet liian vähäisiksi, joten hän ei pysty osallistumaan tuohon Puolan kisaan, Raska kertoi Ylelle.
Vaikka valmistautuminen MM-kisoihin ei ole ollut optimaalinen, Raska ei ole heittänyt kirvestä kaivoon menestystoiveiden suhteen.
– En näe taukoa huolenaiheena. Vuonna 2015 jäi Euroopan kisat ja koko kesä väliin. Petralla oli polvivamma ja tilanne oli vielä pahempi kuin tällä hetkellä, Raska sanoo.
Tulehdus hoidenttiin kuntoon lopulta antibiooteilla.
– Petra on nyt terveenä ja treenaa täysipainoisesti matolla. Ei ole mitään ongelmaa MM-kisojen suhteen, valmentaja painottaa.
Lähde: Yle
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Krista Pärmäkosken ystävä lensi pihalle maajoukkueesta – teki nyt asioita selväksi
- Mitään ei pitänyt olla tehtävissä – Lotta Harala sai pysäyttävän viestin
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Mari Ederiltä älytön temppu – Suvi Minkkinenkin ällisteli näkemäänsä
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi