Mestaruusliigan näytettävien otteluiden määrä kasvaa Ruudussa – luvassa vajaat 400 peliä
Lentopallon Mestaruusliigan kauden 2019-2020 kaikki ottelut ovat nähtävissä Ruutu-palvelun kautta. Jo aiemmin ilmoitettujen noin 150 selostetun ottelun lisäksi tarjolla on myös loput ottelut yhden kameran ns. fanikameratuotantoina.
Lentopalloliitto, tekniikan toimittaja sekä Ruutu ovat sopineet yhdessä, että signaali tallennetaan kaikista liigaotteluista ja pelit esitetään Ruudun jo valittujen ns. TV-pelien lisäksi ns. fanikameratuotantoina.
– Loistavaa, että pystymme nostamaan Mestaruusliigan näytettävien otteluiden määrää tämän yhteistyön kautta. Fanikamera-konseption avulla saadaan lähetysten määrä yli kaksinkertaistettua ja lentisfanit pystyvät nyt seuraamaan kaikki suosikkijoukkueensa matsit myös vieraskentillä, sanoo Nelonen Median urheilun vastaava tuottaja Markus Wennäkoski.
Runkosarjssa pelataan miehissä 180 ja naisissa 135 ottelua. Näiden lisäksi nähdään kaikki pudotuspelit, noin 60 ottelua. Yhteensä luvassa on siis noin 375-380 Mestaruusliigakamppailua Ruudun kautta. Mestaruusliigan lähetykset on katsottavissa Ruutu+ -tilauksella, jota uusi asiakas voi kokeilla kaksi viikkoa ilmaiseksi.
Lähde: Lentopalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Välit poikki – venäläistähdet eivät puhu toisilleen
- Ex-olympiaurheilija etsintäkuulutettu – syytetään rajusta rikoksesta!
- Nyt se on lähellä – supermatsi voi toteutua
- Venäläishiihtäjä avautuu muiden suhtautumisesta venäläishiihtäjiin
- Hurja kiri Texasissa – Sami Välimäki takoi huiman summan rahaa
- Kalle Palanderin kommentti sai Aleksi Valavuorelta tylyn vastauksen
- AL: Harri Kirvesniemi järkyttyi Krista Pärmäkosken datasta – ”Oli pakko ottaa laskin käteen”
- Venäläispomo vihjaa käänteestä – Fis-johtajalta yllättävä viesti
- Kauden ratkaisut puhutti – Olli Hiidensalo avasi taustat
- Suomalainen Teresa, 21, säkenöi Jake Paulin jätti-illassa!
- Jessie Diggins jätti ladut – nyt arki näyttää tältä
- IS: Nooralotta Nezirin pitkä piina jatkuu – ”Aikataulu on selvillä”
- Ennätykset murskattiin – suomalaisjätti kiskaisi kaksi hirmukaarta!
- Se on siinä! – uusi maailmanennätys
- Kauden ratkaisut puhutti – Olli Hiidensalo avasi taustat
- Suomalainen Teresa, 21, säkenöi Jake Paulin jätti-illassa!
- Hirmutulos – pikajuoksussa tärähti kaikkien aikojen ennätysaika!
- Aleksi Valavuori sai kovaa kyytiä – sparri päättyi rumasti
- Aleksandr Bolshunovin paluusta kova väite, valmentaja lataa suoraan
- Venäläispomo vihjaa käänteestä – Fis-johtajalta yllättävä viesti