Venäjän päävalmentaja Tuomas Sammelvuo kehui Suomen peliä

Lentopallon miesten EM-kisojen suosikkeihin kuuluva Venäjä otti 3-0-voiton Suomesta, mutta ei mitenkään kävelyvauhtia vaan joutui vääntämään ihan tosissaan. Erät menivät Venäjälle 25-17, 26-24 ja 25-22.
Noin 2500 suomalaisfania tekivät taas loistavan tunnelman halliin ja Maamme-laulu kajahti upeasti ilman säestystäkin.
Banks laittoi avauskentälliseen samat miehet kuin kaikissa aiemmissakin otteluissa eli Tervaportti, Sivula, Siltala, Ronkainen, Siirilä, Kaurto ja Kerminen.
Vaihdosta tuli taas hienosti tukku miehiä kentälle. Muun muassa Elviss Krastins.
– Venäjää ja vastaan ja muita isoja maita vastaan on aina kiva taistella. Kyllä siinä vähän katosi taas maltti lopussa. Sekä toisessa että kolmannessa erässä oli meidän mahdollisuudet. Siinä vähän taas itse sössittiin, mutta tässä on taas oppimisen paikka, Krastins totesi.
– Tultiin pelaamaan ja näytettiin mitä meillä on tänään annettavana. Oma suoritus on pikkuhiljaa parantunut, peli on pysynyt paremmin kasassa, mutta pientä vielä lisää kaipaisin.
Päävalmentaja Joel Banks kehui joukkueen taistelutahtoa.
– Me taistelimme taas hyvällä energialla edellisen illan pettymyksen jälkeen. Me näytimme taas hyvää osaamista, mutta Venäjän kovuus tuli selväksi. He ovat vahvoja kaikilla alueilla, Banks sanoi.
– Ehkä siellä tuli taas joitakin heikkoja ratkaisuja, mutta kyllä tästä pelistä voi olla ylpeä. Vastassa oli kuitenkin maailman huippujoukkue.
– Nyt suunnataan ajatukset Turkki-peliin, alkulohkon finaaliin. Se on meille kaikki tai ei mitään. Pelaamme sen ottelun sydämellä ja intohimolla, mutta myös ajatuksella.
Suomi taisteli ajoittain hienosti Venäjää vastaan avauserässä, mutta lopussa ero venähti kahdeksaan pisteeseen, 25-17. Siltala ja Sivula tekivät molemmat kolme pistettä, Venäjän yleispelaaja Dimitri Volkov seitsemän ja hakkuri Viktor Poletajev kuusi. Venäjä vei torjunnat 4-0.
Suomi teki kylmäpäisiä ratkaisuja toisessa erässä ja johti sitä pitkään. Venäjä tasoitti tilanteeksi 23-23 ja jatkopalloilla erä vierähti Venäjälle 26-24. Vaihdosta peliin tullut Elviss Krastins teki hienosti viisi pistettä ja Poletajev nyt seitsemän.
Kolmannenkin erän Suomi aloitti vahvasti ja johti jopa viidellä pisteellä alkuvaiheessa. Venäjä tasoitti 13-13-tilanteessa ja siitä mentiin tasatahtiin 21-21-pisteisiin. Loppuerän vei taas Venäjä ja loppuluvut 25-22.
Venäjän päävalmentaja Tuomas Sammelvuo kehui Suomen peliä, erityisesti aloitussyöttöjä ja hyvää asennetta.
– Me hoidettiin sitten erien loput paremmin. Hieno peli ja tärkeä voitto meille, Sammelvuo sanoi. Mitään erityistä latausta ei Sammelvuolla ollut pelissä Suomea vastaan.
– Valmistautuminen oli ihan normaali ja päätin ennen peliä, että en laula kumpaakaan kansallislaulua ihan kunnioitussyistä.
Suomen pistemiehet
Elviss Krastins 7/+5
Tommi Siirilä 7+4
Samuli Kaislasalo 6/-
Antti Siltala 5/+1
Urpo Sivula 3/+2
Markus Kaurto 3/+2
Niko Suihkonen 2/-
Antti Ronkainen 2/-1
Sauli Sinkkonen 1/-
Eemi Tervaportti
Fedor Ivanov
Akseli Lankinen
Lauri Kerminen, libero
Henrik Porkka, liberon paidassa, ei pelannut
Lähde: Lentopalloliiton tiedote
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Lähes ilman rihman kiertämää – naismallien uusi urheiluliiga puhuttaa
- Neljä naismallia piiritti maailman vahvimman miehen – roisi yksityiskohta riehaannutti fanit
- Nyt paloivat päreet – Venäjältä hyytävä viesti Suomen suuntaan
- Jasmi Joensuulla rankka päivä – ”Jotta todellisuus ei unohdu”
- Maria Huntington näki videon itsestään – karu totuus valkeni saman tien
- Hirmuinen kiskaisu – Suomessa huikea keihäskaari
- HS esitti Tuomas Sammelvuolle suoran kysymyksen Venäjästä – vastaus oli melkoinen
- Ella Junnila avautui – SE-nainen päätyi rajuun ratkaisuun
- Lotta Haralan säteili upeassa päivityksessä – esitteli uuden puolen itsestään: ”Tätä on odotettu”
- Hiihtomaailman muskelinaisen kesäkunto ällistyttää – ”Kova kuin kivi”
- Nyt sai riittää – IL: Suomen hiihtotähti, 24, teki shokkiratkaisun
- Hetkonen – Annimari Kortteelta täysin posketon ennätysparannus
- Tässäkö maailman kovalyöntisin nyrkkeilijä? – ”Mike Tyson löi kuin vässykkä häneen verrattuna”
- Hirmuinen kiskaisu – Suomessa huikea keihäskaari
- Iivo Niskaselle kävi köpelösti – IL:lle vahvistettiin tapahtunut
- Nyt se varmistui: Reetta Hurske joutuu kovaan kyytiin
- Hiihtomaailman muskelinaisen kesäkunto ällistyttää – ”Kova kuin kivi”
- Saga Vannisen tiputti uutispommin – kommentoi nyt IS:lle asiaa
- Venäjän hiihtoässä avasi suunsa – tämä saanee Jelena Välben raivon partaalle
- Maria Huntingtonille ikävä yllätys – ”voimakkaat oireet” alkoivat yhtäkkiä