Vuoden Urheilija -äänestykseen todella merkittäviä muutoksia! – ”Kiinnostus kasvaa entisestään”

Kuva: Getty Images
Urheilutoimittajain Liitto päätti toukokuun ylimääräisessä yhdistyskokouksessa yksimielisesti, ettei Vuoden Urheilija -äänestystä avata suurelle yleisölle. Liiton hallitusta evästettiin kuitenkin uudistamaan äänestystä, johon tuleekin nyt radikaaleja muutoksia.
– Uudistusten ja modernisoinnin eteen on tehty koko syksy töitä. Jatkossa entisen parhaimmillaan hyvinkin laajan listan sijaan äänestyslomakkeelle valitaan urheilijat liiton Vuoden Urheilija -valiokunnan laatimalta TOP25-listalta, jossa on vuosittain noin 25 urheilijaa. Samalla joukkueet poistuvat Vuoden Urheilija -äänestyslistalta, kertoo liiton puheenjohtaja Kari Linna.
Miksi näin?
– Viime vuonna Vuoden Urheilija -äänestyksessä ääniä sai kaikkiaan 104 urheilijaa/joukkuetta ja vuotta aiemmin 113. Vaikka suomalaisurheilijat menestyvätkin hienosti eri arvokisoissa, niin onko meillä oikeasti olemassa yli sata potentiaalista urheilijaa Vuoden Urheilijaksi, kysyy Linna retorisesti.
– Jatkossa äänestys helpottuu huomattavasti ja TOP25-listalta löytyy varmasti Vuoden Urheilija. Edelleen jokainen äänestäjä voi sijoittaa listalle myös oman ehdokkaansa.
Myös Vuoden Joukkue ja Vuoden Valmentaja -äänestykset on uudistettu. Molemmissa äänestyksissä äänestetään yhden joukkueen tai valmentajan sijaan Vuoden Urheilija -valiokunnan laatimalta TOP5-listalta kolmea parasta.
– Ensimmäiseksi sijoitettu saa viisi pistettä, seuraava kolme ja kolmanneksi sijoitettu yhden pisteen, Linna kertoo.
Vuoden Urheilija -valiokunnassa laajasti vankkaa ammattiosaamista
Äänestysuudistuksen ohella myös Vuoden Urheilija -valiokunta koki ison muutoksen. Valiokunnan puheenjohtajaksi nimettiin Helsingin Urheilutoimittajien puheenjohtaja Matti Hannula, joka on jo aiemmin (2012–2017) vetänyt ansiokkaasti valiokunnan toimintaa.
– Valiokunnalla on vaativa ja tärkeä työ nimetä urheilijat TOP25-listalle. Listalle vuosittain pääsevien urheilijoiden määrä ei ole välttämättä juuri tuo 25, vaan se tarkentuu kulloinkin urheiluvuoden suomalaismenestyksen mukaan, Hannula huomauttaa.
– Valiokuntaan valittiin urheilutoimittajia, joilla on laaja kompetenssi huippu-urheilun parissa. Ammattiosaamisen lisäksi valiokunnan kokoonpanoa laadittaessa oli alusta asti tavoitteena sekä kaikkien merkittävimpien mediatalojen edustuksen mukaan saaminen että laaja maantieteellinen kattavuus. Siinä myös onnistuttiin.
Vuoden Urheilija -valiokunnan jäsenet vastaavat valiokunnassa kukin omista lajipattereistaan, joista kootaan Lajien parhaat urheilijat -lista sekä listat kaikkiin eri äänestyksiin. Työtä on paljon.
– Mutta hienoa, että uudistus saatiin vihdoin aikaan. Uskon, että uudistuksen myötä myös äänestysaktiivisuus nousee ja kiinnostus kasvaa entisestään, Hannula sanoo.
Yhteistyö Urheilugaalan kanssa jatkuu
Yhteistyöneuvottelut Urheilugaalan kanssa venyivät pitkälle syksyyn, mutta sopimus saatiin aikaan. Vuoden Urheilija julkistetaan jälleen Urheilugaalassa 16.1.2020.
– Pitkä ja hyvin toiminut yhteistyö sai jatkoa, ja Vuoden Urheilija saa ansaitsemansa tapahtuman tämänkin vuoden osalta, sanoo Linna.
Urheilutoimittajain Liiton kaikki palkinnot – Vuoden Urheilija, Vuoden Joukkue, Vuoden Valmentaja ja Vuoden Nuori Urheilija – jaetaan tammikuisessa Urheilugaalassa.
Lähde: Urheilutoimittajain Liiton tiedote
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Matilda Castren teki katoamistempun – taustalla valtava tragedia: ”Jätti sydämeeni aukon”
- Suomalainen urheiluseura suree – legenda kuoli: ”Yllättävä poismeno”
- Tämä peli ei enää vetele – vaimolta suora viesti Sami Jauhojärvelle
- Krista Pärmäkoskelta melkoinen päivitys – ”Paljon on muuttunut”
- Tarrataanpa takamukseen – suomalaisella naisjoukkueella melkoinen rutiini
- Annimari Kortteen uusi look ällistyttää – ”Vau”
- Lotta Harala ällistyi Wilma Murron tempusta ”kaiken kansan” edessä
- Ronnie O’Sullivan nöyryytti – kilpakumppani hämillään: ”En tiedä, mitä olen tehnyt suututtaakseni hänet”
- Ura ohi: Suomalainen hiihtoässä tekee nyt historiallisen aluevaltauksen
- MN: Näin aviomies jätti Laura Arffmanin – tässä vaiheessa alkoi viha
- Annimari Kortteen uusi look ällistyttää – ”Vau”
- Ura ohi: Suomalainen hiihtoässä tekee nyt historiallisen aluevaltauksen
- Ronnie O’Sullivan nöyryytti – kilpakumppani hämillään: ”En tiedä, mitä olen tehnyt suututtaakseni hänet”
- MN: Näin aviomies jätti Laura Arffmanin – tässä vaiheessa alkoi viha
- Wilma Murron kilpasisko koki rajun muodonmuutoksen – ei suostunut näyttämään kasvojaan
- Kehätuomari jäi kiinni ”itse teosta” kehätytön kanssa – kuva leviää kulovalkean tavoin
- Käänne: Kalle Palanderille uusi mediapesti
- Lotta Harala ällistyi Wilma Murron tempusta ”kaiken kansan” edessä
- Tämä peli ei enää vetele – vaimolta suora viesti Sami Jauhojärvelle
- Mari Ederiltä yllättävä paluu ampumahiihtomaajoukkueen toimintaan