Kauden kolmella tappiolla aloittanut TPS merkkautti jo kolmannen perättäisen voittonsa
Salibandyliigassa pelattiin lauantaina kolme ottelua, joissa voittajiksi nousivat Nokian KrP, SPV ja TPS.
Ennalta tasaisin ottelu pelattiin Vantaalla, jossa Nokian KrP löi jatkoajalla EräViikingit 8-7 Joona Rantalan maalilla. Nokialaiset nousivat kolmannessa erässä yhden maalin tappioasemasta 7–5-johtoon, mutta kotijoukkue kykeni vielä kirimään itselleen yhden pisteen. Maalivahdin juostua penkille osui ensin Jani Kukkola kavennuksen ja sitten vielä Tuomas Aho Kukkolan syötöstä tasoituksen. Lisäpiste lähti kuitenkin Näädille Nokialle, kun Joona Rantala pysäytti Emil Eklundin syötöstä ajanoton aikaan 62.45.
Pronssijoukkueen ja liiganousija kohtaaminen Seinäjoella tuotti melko odotetunlaiset lukemat, kun SPV kukisti ÅIF:n 12-5. Isäntien maaleista seitsemän latoi ykkösviisikko, jossa Jukka-Pekka Pelto-Arvo laukoi neljä maalia ja Sami Koski kirjautti lukemat 1+3.
Kauden kolmella tappiolla aloittanut TPS merkkautti niiden jatkoksi jo kolmannen perättäisen voittonsa, kun OLS kukistui Oulussa 7-1. Turkulaisten kakkosviisikossa kokosi Olli Kinnunen tehot 2+1 ja Sami Saarinen 1+2.
Sunnuntaina Salibandyliigassa pelataan ottelut SPV–TPS ja OLS–LASB.
Lähde: Salibandyliiton tiedote
- Hiihdon olympiavoittaja ihastui Suomessa näkemäänsä – jakoi upean videon
- Hiihdon Suomen Cup 2026-2027: Ohjelma, TV, Tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Martina Aitolehti julkaisi hempeitä lomakuvia nyrkkeilijärakkaan kanssa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Rukan maailmancup 2026: Ohjelma, TV-lähetykset, Suomen joukkue ja tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- Hiihdon olympiavoittaja ihastui Suomessa näkemäänsä – jakoi upean videon
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman