Kermisen Kemerovo pelasi vahvan viikon Venäjän Cupissa – Siirilä ja Ronkainen pääsivät voiton makuun Saksassa
Kuva: Juha Tamminen
Euroopan lentopallosarjat käynnistyvät pääosin lokakuun aikana. Alkaneella kaudella maamme rajojen ulkopuolella pelaa toistakymmentä suomalaismiestä.
Lauri Kermisen edustama Kuzbass Kemerovo pelasi ehjän Venäjän Cupin viikon voittaen kaikki viisi alkulohkon otteluaan. Superliiga käynnistyy kahden viikon kuluttua.
– Voitot 5/5 ja kaikki saivat peliaikaa. Meiltä puuttuu vielä kaksi maajoukkueen mukana Japanissa olevaa yleispelaajaa. Nyt pari viikkoa treeniä ja sitten kauden avaus kotona nousijajoukkue ASK Nizhny Novgorodia vastaan, Kerminen jutteli.
Viime kaudella Kemerovo voitti Tuomas Sammelvuon johdolla sensaatiomaisesti Venäjän Superliigan. Sammelvuo valmentaa alkavalla kaudella pietarilaista Zenit St. Petersburgia. Kemerovon peräsimeen hyppäsi viime vuodet Viron maajoukkueluotsina toiminut romanialainen Gheorghe Crețu.
Siirilälle ja Ronkaiselle avausvoitot Saksassa
Tommi Siirilän Hypo Tirol AlpenVolleys Haching ja Antti Ronkaisen SVG Lüneburg avasivat Saksan pääsarjan komeilla 3-1 -kotivoitoilla. Innsbruckilaisjoukkueen käsittelyssä kaatui Rottenburg. Lüneburg puolestaan nuiji Bühlin.
– Olen ollut tyytyväinen seuraan, tähän mennessä kaikki on hoidettu viimeisen päälle. Joukkueessa on kaksi itävaltalaista ja muut ovat ulkomaalaisia. Helpottaa paljon, kun käytettävä kieli on englanti, Siirilä (8/+5) kertoi.
– Oli mukava saada voitokas avaus kaudelle. Kaksi viimeistä erää oli jo kunnon vääntöä. Hyvä, että saatiin neljäs erä käännettyä kotia. Tästä on hyvä jatkaa kohti keskiviikkoa ja vieraspeliä Rottenburgia vastaan, Ronkainen (15/+4) totesi.
Sinkkosella edessään hieman erilainen kausi
Sauli Sinkkosen ura jatkuu yhden Mestaruusliigassa vietetyn kauden jälkeen jälleen ulkomailla. Sinkkosen uusi työnantaja löytyi tällä kertaa Romaniasta – viime kauden hopeajoukkue ACS Volei Municipal Zalau. Sarja käynnistyi 1-3 -vierasvoitolla nousijajoukkue Timisoarasta.
– Sarjan pari ensimmäistä peliä on hieman heikompia porukoita vastaan, joten on vedetty treeneissä ihan tarkoituksella astetta kovempaa ja keskitytty perusasioihin. Perjantain pelissä pyöriteltiin joka erään pelaajia, Sinkkonen viestitti.
Muita tuloksia viikolta 41
– Sveitsi: Lausanne UC – Biogas volley Näfels 1-3, Lausanne: Joonas Jokela.
– Tshekki: České Budějovice – Příbram 3-0, Pribram: Peetu Mäkinen sivussa jalkavamman vuoksi.
– Belgia: Super Cupin loppuottelu Maaseik – Roeselare 0-3 (24-26, 23-25, 18-25), Maaseik: valmentaja Joel Banks.
– World Cup, Japani: Tuomas Sammelvuon valmentama Venäjä on sarjataulukossa kahdeksantena ennen viimeistä kierrosta, saldo 4 voittoa ja 6 tappiota.
Lähde: Lentopalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- MTV: Wilma Heltelä tapaturmassa