Pitkän linjan suomalaistuomari matkasi Tsekkiin – Antaa tärkeän vinkin alasta kiinnostuneille: ”Kannattaa lähteä rohkeasti mukaan”
Antti Aine on tuttu näky monelle tennistä pelaavalle ja seuraavalle henkilölle. Aine on pitkän linjan tuomari, joka on toiminut tuomaritehtävissä jo 1990-luvulta alkaen. Haastattelimme Ainetta tämän tuomarointimuistoista sekä viimeisimmästä ulkomaan työreissusta $15,000 ITF-turnaukseen Tsekkiin.
Kuinka pitkään olet tuomaroinut ja mikä siinä kiehtoo?
– Olen ollut kansallisissa tuomaritehtävissä mukana 1990-luvulta alkaen. ITF:n White Badgen suoritin vuonna 2013, minkä jälkeen olen toiminut säännöllisesti tuomarina kansainvälisissä ammattilaiskilpailuissa. Tuomaritoiminnassa minua kiehtoo sen monipuolisuus. Tuomarin on tunnettava säännöt ja havaittava pelitilanteet oikein, mutta samalla tuomarin on osattava kommunikoida tiukoissakin paikoissa pelaajien kanssa. Tuomari asettaa itsensä alttiiksi kritiikille, mutta onnistuminen tuomaritehtävissä on myös hyvin palkitsevaa. Olennaista on oman toiminnan jatkuva kehittäminen, jotta tuomari voi saavuttaa pelaajien luottamuksen.
Vinkit tuomaritoiminnasta kiinnostuneille? Kuinka mukaan ja miksi lähteä mukaan?
– Tuomaritoiminnasta saa parhaiten kuvan tuomitsemalla joko linjatuomarina tai päätuomarina. Mahdollisuuksista tuomita kansallisissa kilpailuissa ja harjoitusotteluissa kannattaa kysellä paikallisesta tennisseurasta. Omaa sääntötuntemusta voi kehittää Suomen Tennisliiton organisoimissa tuomarikoulutustilaisuuksissa. Tuomareiden koulutusjärjestelmää uudistetaan parhaillaan siten, että uusimuotoisia koulutustilaisuuksia järjestetään ensi kevään aikana. Kiinnostuneiden kannattaa lähteä rohkeasti mukaan näihin tilaisuuksiin. Tuomaritoiminnasta saa harrastuksen, joka tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman tennikseen ja jossa pääsee tutustumaan uusiin ihmisiin.
Lähde: Tennisliitto
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MTV Urheilu: Urheilumaailmasta tuttu nimi rikostutkinnan kohteena
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- ”Iso moka” – asiantuntija kritisoi Ruotsin toimintaa
- Ääni kellossa muuttui – Frida Karlsson teki paljastuksen tulevaisuudesta
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Jutta Leerdam myi käytettyä vaatetta – 195 000 euron farssi paljastui
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista