Suomen käsipallomiehille maukas voitto MM-karsinnoissa

Miesten käsipallomaajoukkue avasi pistetilinsä MM-karsinnoissa
kaatamalla Kyproksen sunnuntaina Riihimäellä lopulta selvin numeroin
30-20. Ensimmäiset 40 minuuttia Kypros oli kuitenkin vahvasti pelissä
mukana.
Ottelu alkoi Suomelta nihkeästi ja Kypros karkasi nopeassa tahdissa
3-0-johtoon. Suomen pelaamista hyökkäyspäässä leimasi liika kiire ja
ratkaisut olivat hätäisiä. Toisaalta Kypros pääsi tekemään maaleja
liian helposti. Vaikka Suomi pääsi nopeasti peliin mukaan, kymmenen
peliminuutin jälkeen tilanne oli jo 4-7.
Suomi alkoi tämän jälkeen saada puolustuspelaamista paremmin kuntoon,
mutta hyökkäyspelissä nähtiin edelleen liikaa virheitä. Ero kutistui
jo maaliin, mutta rinnalle saakka Suomi ei päässyt ja Kypros nykäisi
uudestaan neljän maalin eron. Aivan jakson lopussa Kypros sortui
ulosajoihin ja Suomi pääsi lopussa hiukan kaventamaan, mutta
kaikkineen avausjaksosta jäi paljon parannettavaa.
Tauolta Suomi tuli vahvasti ja puristi tilanteen minuutissa tasoihin.
Ensimmäistä kertaa Suomi siirtyi ottelussa johtoon 33. minuutilla
Teemu Tammisen kautta aikain 400. maaottelumaalilla. Kunnolla peli ei
kuitenkaan vieläkään avautunut ja Kypros pysyi mukana tilanteeseen
19-19 saakka.
Tämän jälkeen ottelun luonne kuitenkin muuttui täysin. Suomi sai
puolustuksensa muurattua täysin umpeen ja Kypros oli neuvoton pelaten
peräti lähes 15 minuuttia ilman ensimmäistäkään maalia. Suomi sai
samalla hyökkäyspelin paremmin uomiin ja paineli omille teilleen ja
lopulta komeaan voittoon.
Yksi ottelu kulminaatiopisteistä oli maalivahti Patrik Roslanderin
komea kaksoistorjunta Suomen pelatessa vajaalla tilanteessa 21-19.
Tuohon torjuntaan tuntui hiipuvan vieraiden usko ja Suomi vastaavasti
sai lisää virtaa.
– Toivottavasti ulkopelaajatkin saivat siitä lisää energiaa, Roslander
naurahti ottelun jälkeen.
– Ottelu oli alkuun varsinkin maalivahdeille vaikea. Toki Kyprosta oli
käyty ennakkoon läpi, mutta todellisuus kentällä on sitten usein vähän
erityyppinen kuin on ennakoitu.
Vaikeudet etenkin avausjaksolla eivät toki koskeneet vain maalivahteja.
– Me teimme vähän tyhmiä ratkaisuja sekä hyökkäys- että
puolustuspäässä. Toisaalta Kypros pelasi fiksusti ja otti pelistä
vauhdin pois. Ihan kuten viikolla Israelissa pelasimme kuitenkin
toisen jakson täysin toisella tavalla, Roslander mietti.
– Hyvä fiilis tulee maalivahdillekin pelata tuollaisen puolustuksen
takana kuin meillä toisella jaksolla oli. Kun pelaamme sillä tasolla
johon pystymme parhaimmillamme, niin tuloskin on sitten tätä,
Roslander viittasi toisen jakson voittamiseen 12 maalilla ja Kyproksen
pitäminen vain viidessä tehdyssä maalissa.
MM-karsintaa, Riihimäki:
Suomi – Kypros 30-20 (13-15)
Suomen maalintekijät: Nico Rönnberg 7, Fredrik Forss 4, Benjamin
Helander 4, Roni Syrjälä 4, Sebastian Säkkinen 4, Max Granlund 3,
Teemu Tamminen 3, Ian Martin 1
2 min. ulosajot ja sulkemiset:
Suomi 3 x 2 min, Kypros 4 x 2 min.
Yleisöä: 600
MM-karsinnat jatkuvat tammikuussa 2.1. ottelulla Kreikka-Suomi.
Lähde: Käsipalloliiton tiedote
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Täysi stoppi – Elina Lampela päätyi rajuun ratkaisuun
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Laura Arffman meni salille Japanissa – yksityiskohta naisen ulkonäössä sai paikalliset reagoimaan heti
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Voit lähteä – IS: Lotta Haralan Matias-rakkaalle tyly viesti Japanissa
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Täysi stoppi – Elina Lampela päätyi rajuun ratkaisuun
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen
- Laura Arffman meni salille Japanissa – yksityiskohta naisen ulkonäössä sai paikalliset reagoimaan heti
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi