Lentopalloliiton puheenjohtaja jatkaa myös seuraavalle kaksivuotiskaudelle
Kuva: Juha Tamminen
Lentopalloliiton liittokokous valitsi yksimielisesti Pasi Sydänlammin Seinäjoelta jatkamaan Lentopalloliiton puheenjohtajana seuraavan kaksivuotiskauden. Liittokokous pidettiin Tampereella lauantaina.
45-vuotias Sydänlammi on toiminut Lentopalloliiton puheenjohtajana jo viisi vuotta. Hän on Oma Säästöpankin toimitusjohtaja ja hänellä on pitkä ura pankkimaailmasta. Sydänlammi on koulutukseltaan hallintotieteiden maisteri ja hänellä on MBA-tutkinto kansainvälisestä rahoituksesta. Hän on pelannut lentopallon SM-liigassa 85 ottelua Tampereen Isku-Volleyn riveissä.
Myös Lentopalloliiton liittovaltuusto piti syyskokouksensa Tampereella ja teki päätökset hallitusvalinnoista. Erovuoroisista jäsenistä Jouni Oksanen Somerolta valittiin uudelleen hallitukseen ja uutena jäsenenä hallitukseen tuli Harri Syväsalmi Loimaalta. Erovuoroista jäsenistä Hannu Vuola ja Arto Heinonen eivät jatka hallituksessa.
Liittovaltuusto hyväksyi myös Lentopalloliiton vuoden 2020 toimintasuunnitelman ja budjetin.
Liittokokouksen hyväksymän liiton strategiapäivityksen mukaisesti painopisteitä liiton toiminnassa ovat edelleen pelaamisen lisääminen ja kansainvälinen menestyminen huippu-urheilussa. Kolmanneksi painopisteeksi nostettiin tapahtumat ja lentopalloyhteisö.
Tavoitteena on, että harrastaja- ja pelaajamäärät kasvavat niin junioreissa kuin aikuisissa. Lisäksi tavoitteena on muun muassa, että palkattujen ja päätoimisten seuratyöntekijöiden määrä kasvaa.
Huippu-urheilussa tavoitteita ovat muun muassa, että Suomi osallistuu säännöllisesti aikuisten arvokisoihin ja menestyy niissä ja, että nuorten maajoukkueet ovat tasolla, jolta on realistista saavuttaa arvokisapaikka.
Vuoden 2020 toimintasuunnitelmassa huippu-urheilun osalta on tavoitteena miesten maajoukkueella Euroopan Hopeisen liigan voitto ja naisten maajoukkueella Kultaisen liigan Final Four. Naisten ja nuorten maajoukkueiden tavoitteena on myös EM-kisapaikka. Miehet saavat paikan suoraan yhtenä kisaisännistä vuonna 2021. Beach volleyssa on naisten maajoukkueella tavoitteena olympiapaikka Tokioon.
Lentopalloliiton budjetti vuodelle 2020 on 4,9 miljoonaa ja ylijäämätavoite on 330 000 euroa.
Lähde: Lentopalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kaisa Mäkäräinen yllätti: uusi laji!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- MTV: Wilma Heltelä tapaturmassa
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- MTV: Wilma Heltelä tapaturmassa
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan