Suomen mäkihyppymaajoukkueen päävalmentaja: ”Ei tässä yhden viikonlopun jälkeen aleta hätäilemään”
Kuva: Getty Images
Wislan maailmancup jatkui tänään henkilökohtaisella kilpailulla. Perjantaisesta karsinnasta tiensä kilpailuun selvittivät Andreas Alamommo ja Eetu Nousiainen.
Suomalaiset eivät yltäneet parhaimpiinsa henkilökohtaisessa kilpailussa ja molemmat jäivät ulos toiselta kierrokselta. Alamommo oli 87,5 metrin hypyllään lopputuloksissa 47:s ja Nousiainen 90 metrin hypyllä 49:s.
– En oikein itsekään tiedä mitä siellä tapahtui. Jonkinlaista ylimääräistä puristusta kisassa, vaikka fiilis oli hyvä ja luottavaisin mielin lähti kisailemaan. Kyllä se hyppy on jossain takaraivossa, nyt se pitäisi vaan saada printattua ulos kilpailutilanteisiin, totesi Nousiainen kilpailun päätteeksi.
Mäkihypyn maailmancup jatkuu ensi viikonloppuna suomalaisittain kotimaisemissa Rukalla. Nousiaisella on harjoituskaudelta alla paljon onnistuneita hyppyjä Rukan mäestä.
– Mäkihän siellä pitäisi olla viimeisen päälle kunnossa. Odotan ensi viikonlopulta hyviä hyppyjä ja viime viikon leiri Rukalla antoi hyvää osviittaa.
Päävalmentaja Lauri Hakola kertoi hyppyjen passiivisuuden vaivanneen eilisen tapaan.
– Kilpailu oli haastava, olosuhteidenkin puolesta. Hyppyyn kun ei tule energiaa keulalta, niin ei lennä riittävän pitkälle. Ei tässä yhden viikonlopun jälkeen aleta hätäilemään, katse ylhäällä ja yksinkertaisiin perusasioihin keskittyen kohti Rukaa.
Sunnuntain henkilökohtaisen kilpailun voitti Norjan Daniel-Andre Tande ennen toiseksi yltänyttä Slovenian Anze Lanisekia. Kolmannen sijan nappasi isäntämaan Kamil Stoch.
Lähde: Hiihtoliiton tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Peli on pelattu: Hiihdon maailmantähdeltä valitettava ilmoitus
- Sami Jauhojärvi sai vaimoltaan melkoisen yllätyksen – veti nopeasti johtopäätöksensä
- Reetta Hurske teki ikävän paljastuksen joulun alla
- Kamerat tallensivat Suvi Minkkisen herkän hetken
- Eveliina Määttäsen tilanteessa merkittävä muutos
- Suomalainen urheiluseura jakoi surullisen uutisen – ”Ikävä jää, mutta muistot säilyvät”
- Janne Ahonen sai huonoja uutisia
- Suomen hiihtoässän tilanteessa dramaattinen käänne – mitään ei ole tehtävissä
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Janne Ahonen sai huonoja uutisia
- Kaisa Mäkäräinen lähti lätkimään Suomesta – päivitys tekee selväksi miksi
- Suomalainen urheiluseura jakoi surullisen uutisen – ”Ikävä jää, mutta muistot säilyvät”
- Kilpakumppanilta iljettävä temppu – Suvi Minkkinen todisti melkoista näkyä
- Suomen hiihtoässän tilanteessa dramaattinen käänne – mitään ei ole tehtävissä
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Tero Seppälä romahti – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- IS: Anita Korvalta karu paljastus hiihtopiireistä, tältä mieheltä tuli viestejä