Toni Piispaselle uran toinen MM-kulta – varmisti paikkansa ensi kesänä Tokiossa
Kuva: Getty Images
Ratakelaaja Toni Piispanen kirkasti toissa vuoden MM-kisojen hopean mestaruuteen parayleisurheilun T51-luokan 100 metrillä Dubaissa. Hän voitti kilpailun omalla ja kisaennätysajalla 20,33.
Mestaruus oli Piispaselle uran toinen ja varmisti paikan ensi kesänä Tokiossa pidettäviin paralympialaisiin.
– Tarkoitus oli satsata ensimmäiseen 10 metriin, ja kun siinä onnistuu, loppu lähtee rullamaan. Nyt onnistuin. Sain nostettua vauhtia vielä 40 metriin ja sen jälkeen lyötyä pitkällä työnnöllä lisää maksimivauhtia. Se oli minulta aika puhdas kelaus, Piispanen hehkutti.
Hyvän startin siivittämänä Piispanen johti kilpailua koko matkan. Mestaruutta puolustanut Belgian Peter Genyn oli toinen ajalla 20,50.
– Tämä mestaruus asettuu minun omassa asteikossa omien saavutusteni joukossa korkealla, koska tämän eteen on tehty niin älyttömän paljon töitä. Kyllä Genynin voittaminen arvokisoissa ja samoin kuin oma ennätys ovat hienoja juttuja, Piispanen arvioi.
Piispanen ja Genyn ovat olleet luokan T51 kärkipari pitkään ja viime vuosina Genynin johdolla. Tällä kaudella osat ovat vaihtuneet ja Piispanen on ollut keskinäisissä kamppailussa niskan päällä.
– Peter kävi kisan jälkeen onnittelemassa. Hän sanoi, että parempi voitti, mutta katsotaan uudelleen 200 metrillä, Piispanen kertoi.
Tiimin tiivis yhteistyö poiki menestystä
Piispanen voitti ensimmäisen 100 metrin maailmanmestaruuden Lyonissa 2013. Samalta matkalta hänellä on plakkarissa myös paralympiakisojen voitto Lontoon kisoista vuodelta 2012.
Kuluvan vuoden hyvän vauhdin taustalla ovat Rion 2016 paralympiakisojen jälkeen Piispaselle tehty olkapääleikkaus sekä kelaajan taustavoimien valmentaja Jari Nordblomin ja Wheel Energy -yhtiön rengas- ja vanne- ja aerodynamiikka-asiantuntija Petri Hankiolan kanssa tehty tiivis yhteistyö.
– Berliinin EM-kisojen jälkeen kasattiin tiimi ja analysoitiin hirveä määrä videoita ja mietittiin, mitä ryhdytään kehittämään. Päätettiin satsata 100 metrillä ensimmäiseen 10 metriin. Sitä työtä on tehty systemaattisesti ja se on onnistunut, Piispanen sanoi.
– Uusi istuma-asento vaatii vielä minulta lisää kelauslihasten työstöä. Siinä piilee mahdollisuus kehittyä.
Piispanen kelaa Dubaissa vielä 200 metriä.
Lähde: Urheiluliiton tiedote
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Timanttiliigassa jysähti heti – olympiavoittaja moukaroi kauden kärkituloksen
- 85-vuotias suomalaiskonkari teki uskomattoman tempun – murskasi Suomen ennätyksen yli seitsemällä metrillä
- SE-nainen jäi kauas parhaastaan – Saara Keskitalo ihmetteli täysin yllättävää ongelmaa
- Tour de France 2026: TV, aikataulu, etapit, reitti
- Motonet GP Joensuu 8.7.2026: Aikataulu, tv, osallistujat
- Ristomatti Hakola pyysi apua kesken taloprojektin – Krista Pärmäkoski reagoi heti
- Suomalainen yleisurheilupari julkaisi hempeän kuvan – sulatti seuraajien sydämmet
- Krista Pärmäkosken valmennustiimi kasvoi – suomalaislupaus julkisti toisen valmetajansa
- Suomen kuulakentillä jysähti: Miika Lahtonen teki tempun, jota ei ole nähty vuosiin
- Korkeushyppääjän kesä ajautui kriisiin – nyt tuli suora päivitys tilanteesta
- Ristomatti Hakola pyysi apua kesken taloprojektin – Krista Pärmäkoski reagoi heti
- Suomen kuulakentillä jysähti: Miika Lahtonen teki tempun, jota ei ole nähty vuosiin
- Korkeushyppääjän kesä ajautui kriisiin – nyt tuli suora päivitys tilanteesta
- Krista Pärmäkosken valmennustiimi kasvoi – suomalaislupaus julkisti toisen valmetajansa
- Viivi Lehikoinen rikkoi hiljaisuuden – paljasti terveystilanteestaan uutta tietoa
- Suomalainen yleisurheilupari julkaisi hempeän kuvan – sulatti seuraajien sydämmet
- Venla Lehtonen yllätti – Suvi Minkkinen ei kehdannut sanoa suoraan ajatuksiaan
- Remi Lindholm repäisi jälleen – härski julkaisu sai somen nauramaan
- Suomi jyräsi finaaliin – nyt edessä on taistelu Euroopan liigan mestaruudesta
- Elina Lampela rikkoi hiljaisuuden – paljasti rankan puolen vuoden kulissien takaa