Uusi selvitys julki korruptiosta ja järjestäytyneestä rikollisuudesta – Kilpailumanipulaatiosta on muodostunut merkittävä maailmanlaajuinen uhka urheilulle

Kilpailumanipulaatiosta on muodostunut merkittävä maailmanlaajuinen uhka urheilulle. Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry julkaisusarjan uusin osa Sopimaton lopputulos? on selvitys urheilukilpailuiden manipulaation torjunnasta. Selvitys toimii tietolähteenä, josta kaikki urheilun parissa toimivat saavat käytännön toimintamalleja ilmiön torjuntaan.
Julkaisussa kuvataan perusteellisesti kilpailumanipulaation olemusta, riskitekijöitä, vaikutuksia sekä sen ilmenemisen eri muotoja. Selvityksessä käsitellään myös laaja-alaisesti kilpailumanipulaation taustalla vaikuttavia asioita: korruptiota, järjestäytynyttä rikollisuutta sekä kansainvälisten vedonlyöntimarkkinoiden kasvua. Tämän viimeisemmän kansainväliseen ja kotimaiseen tutkimuskirjallisuuteen sekä asiantuntijanäkemyksiin pohjautuvan selvityksen lopussa on käytännön toimintaohjeita niin liitto- ja järjestötoimijoille kuin urheilijoille kilpailumanipulaation torjuntaan.
– Tämä julkaisu täydentää jälleen uudella teemalla SUEKin julkaisusarjaa, joka on merkittävä osa SUEKin tutkimustyön edistämisen ja tiedon lisäämisen tehtävää. Tiedon tuottaminen ja jakaminen on tärkeä elementti urheilun eettisiin asioihin liittyvässä ennaltaehkäisevässä toiminnassa yhteistyössä urheilu- sekä muiden toimijoiden kanssa, SUEKin tutkimuspäällikkö Nina Laakso sanoo.
Kilpailumanipulaatio on tällä hetkellä yksi keskeisimmistä ja haitallisimmista urheilun eettisyyttä maailmanlaajuisesti uhkaavista ilmiöistä. Tämä vaarantaa urheilun keskeiset Reilun pelin -perusarvot, kuten lopputuloksen ennakoimattomuuden ja pyrkimyksen parhaaseen mahdolliseen suoritukseen. Pahimmillaan kilpailumanipulaatio voi voi tuhota työuria, seuroja tai kokonaisia lajeja.
Sopimaton lopputulos? – Selvitys urheilukilpailujen manipulaation torjunnasta
Lähde: SUEK tiedote
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lotta Harala julkaisi uimapukukuvan – kertoi isosta muutoksesta elämässään
- Tapaus Saga Vanninen – IS:lle paljastettiin mitä oikein tapahtui
- Seivästähti Elina Lampela myönsi brutaalin totuuden IL:lle
- Reetta Hurske romahti rajusti – nyt selvisi koko ikävä totuus: ”Ei mitään annettavaa”
- Huh: Suomalaisjuoksija aloitti kautensa – heti aivan älytön ennätysparannus
- Keihäänheittäjältä upea ennätyskaari – kukaan muu suomalainen ei ole heittänyt pidemmälle
- Jessica Kähärä aloitti kautensa – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- Suomalaisaiturilta hirmuveto, Nooralotta Neziri pettyi
- Dorothea Wiererin päivitys loksautti leuat – ”Ei voi kuin sanoa vau”
- Remi Lindholmin touhu hämmästyttää – ”Ihan sekopää”
- Tapaus Saga Vanninen – IS:lle paljastettiin mitä oikein tapahtui
- Keihäänheittäjältä upea ennätyskaari – kukaan muu suomalainen ei ole heittänyt pidemmälle
- Huh: Suomalaisjuoksija aloitti kautensa – heti aivan älytön ennätysparannus
- Paljastus Krista Pärmäkosken ryyppybileistä – siitä se sitten alkoi
- Seivästähti Elina Lampela myönsi brutaalin totuuden IL:lle
- Kaisa Mäkäräinen sai tarpeekseen – kaikki muuttui seuraavana päivänä
- Silja Kososelta aivan älytön temppu – ällistyi itsekin
- Remi Lindholmin touhu hämmästyttää – ”Ihan sekopää”
- Reetta Hurske romahti rajusti – nyt selvisi koko ikävä totuus: ”Ei mitään annettavaa”
- Suomalaisaiturilta hirmuveto, Nooralotta Neziri pettyi