Wilma Murron päätavoite uuden valmentajan kanssa on Tokion olympialaisissa – ”Pitää saada kunto nousemaan sille tasolle, että pystytään tekemään tuloksia”
Kuva: Getty Images
Seiväshyppääjä Wilma Murto palaa Jarno Koivusen valmennukseen. Maaliskuussa alkanut yhteistyö Mikko Latvalan kanssa päättyi yhteisellä sopimuksella.
Lähiaikojen tärkein tavoite Murrolle ja Koivuselle on varmistaa paikka Tokion kesäolympialaisissa. Sen voi tehdä keräämällä riittävästi rankingpisteitä tai ylittämällä 470 kesäkuun 29. päivään mennessä.
– Meillä on kahdeksan kuukautta aikaa saada kunto nousemaan sille tasolle, että pystytään tekemään tuloksia. Mikko Latvala on tehnyt Wilman kanssa hyvää työtä, joten nyt täytyy vaan saada homma rullaamaan oikeaan suuntaan, Koivunen sanoo.
Murto näkee asian samoin.
– Nyt ei murehdita liikaa hallikaudesta. Varmaan silloin hypätään jonkin verran, mutta tavoite on kahdeksan kuukauden päässä, Murto sanoo.
Salon Vilpasta edustava Murto, 21, voitti päättyneellä kaudella toisen perättäisen Suomen mestaruuden ja oli 22-vuotiaiden EM-kisoissa Gävlessä viides. Kauden aikana ylittyi parhaimmillaan 451. Oma ennätys on kolme vuotta sitten ylittynyt 471.
Lähde: Urheiluliitto
LUE MYÖS:
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon