Maailman vanhimpiin ja suurimpiin uutistoimistoihin lukeutuva Associated Press on rankannut vuosikymmenen parhaat naisurheilijat. Ykköspaikan vei nimiisä itseoikeutetusti tennistähti Serena Williams.

Yhdysvaltalaislegenda on voittanut urallaan 23 Grand Slam -turnausta. Määrä on enemmän kuin kenelläkään muulla tennispelaajalla. Tällä vuosikymmenellä hän voitti 12 Grand Slamia. Lisäksi Williams voitti Lontoon olympialaisista kultaa sekä kaksin- että nelinpelissä.

Williamsia voi pitää naistenniksessä heittämällä kaikkien aikojen parhaana pelaajana. Menestys on näkynyt myös naisen tilipussissa. 38-vuotias Williams on ainoa nainen, joka mahtui 40 eniten tienanneen urheilijan joukkoon tällä vuosikymmenellä.

AP rankkasi listan kakkoseksi voimistelija Simone Bilesin ja kolmanneksi uimari Katie Ledeckyn.