Hämeenlinnalta CEV Cupissa upea taistelu, mutta tuloksena katkera tappio – päävalmentaja: ”Totta kai olen pettynyt”

Hämeenlinnan Lentiskerho teki huiman taistelun keskiviikkoiltana Tsekin Brnossa naisten lentopallon CEV Cupin avausottelussaan. Kovastikin siipirikkoinen Kerho rutisti VK Selmy Brnosta kaksi erävoittoa ja otteluvoittokaan ei ollut kaukana. Loppunumerot olivat 3-2 (26-24, 19-25, 21-25, 25-13, 15-13).
Huikeimman taistelun hämeenlinnalaiset esittivät kolmannen erän lopussa, jossa he nousivat erävoittoon kotijoukkueen 21-18 -numeroista voittamalla erän seitsemän viimeistä palloa!
Matteo Pentassuglia, Hämeenlinnan Lentopallokerhon päävalmentaja:
– Totta kai olen pettynyt, että häviämme pahimmalla mahdollisella tuloksella eli kahdella pisteellä viidennessä erässä. Mutta teimme tänään paljon hyvä asioita. On paljon asioita, joita voimme korjatakin. Oli jälleen hieno tilaisuus oppia asioita.
– Pelasimme kuitenkin tänään hyvin. Katja (Kylmäaho) oli lähes täydellinen ja vastaanottomme oli mainio, kuten myös syöttömme yhdistettynä torjunta-puolustukseen. Vastustajan kakkoshakkuri oli mainio, muut saimme kyllä hyvin kuriin.
– Henkisesti olimme vahvoja pois lukien neljäs erä. Näin kaikkien kasvoista, että teimme koko ajan parhaamme. Nyt peli pitää analysoida tarkasti kohti toista osaottelua.
Emmi Riikilä teki Kerholle 21/+11, Roosa Heikkiniemi 18/+8 ja Karoliina Friberg 15/+12. Muut seitsikon pelaajat olivat passari Katja Kylmäaho (7/+6), hakkuri Vctoria Tosi (8/+7), keskipelaaja Laura Laukkanen (8/+4) ja libero Julia Porsanger. Sonja Laitinen hoiteli syöttötehtäviä mainiosti vaihdosta tultuaan.
Kotijoukkueen ykkönen oli vaihtopenkiltä peliin tullut hakkuri Tereza Diatkova, joka kasasi tehot 24/+22.
Hämeenlinnalaiset veivät torjunnat 13-9 ässien mentyä Brnolle 10-9. Hyökkäysprosenteissa kotijoukkue oli edellä 38-33.
Toinen osaottelu pelataan Hämeenlinnassa 17.12. klo 18.30. Otteluparin voittaja saa vastaansa voittajan parista SSC Schwerin (Saksa) – Sliedrecht Sport (Hollanti).
Lähde: Lentopalloliiton tiedote
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Emma Tainio ällistytti muodonmuutoksellaan Ruotsi-ottelun alla – ”Niin upee”
- Ruotsissa kuohuu: Frida Karlsson teki tylyn tempun – ulos maajoukkueleiriltä
- IS:lle ladattiin melkoista tekstiä 17-vuotiaasta Ella Mikkolasta
- Nooralotta Neziriltä katosi kisoista – nyt tuli karu paljastus: ”Aikamoinen shokki”
- Nainen varasti huomion Perttu Hyvärisen videolla – epäilys heräsi
- Ella Junnila poseerasi kiekkomiehen kanssa – kertoi ilouutisia
- Norjan hiihtotähteä syytetään poikkeuksellisesta huijauksesta – pääsi kuin koira veräjästä
- Se oli siinä? Reetta Hurske sai karun uutisen
- Erostaan ilmoittanut Jani Sievinen palasi työpaikalle – siellä odotti brutaali viesti
- ”Hullu saavutus” – suomalaisjuoksija Ruotsi-otteluun 11 vuoden tauon jälkeen
- Suomen joukkue Ruotsi-otteluun valittiin – Lotta Harala ei voinut käsittää tätä tietoa
- Ruotsissa kuohuu: Frida Karlsson teki tylyn tempun – ulos maajoukkueleiriltä
- Erostaan ilmoittanut Jani Sievinen palasi työpaikalle – siellä odotti brutaali viesti
- Suru-uutinen: Suomalainen olympiatähti on kuollut
- Suomen hiihtonaisen maajoukkueleiri sai romanttisen käänteen
- Hurjaa jälkeä: Kuulantyöntäjä Emilia Kangas murskasi ennätyksensä
- Nooralotta Nezirin kuvaukset saivat yllätyskäänteen – ”Tehdään tästä pakaravideo”
- Entinen treenikaveri laukoi IS:lle tylyä tekstiä Wilma Murrosta
- IS:lle ladattiin melkoista tekstiä 17-vuotiaasta Ella Mikkolasta
- Ella Junnila poseerasi kiekkomiehen kanssa – kertoi ilouutisia