Huhhuh! Sami Johanssonilla kasassa jo 40 maalia
Kuva: Juha Tamminen
Salibandyliigaa dominoiva Classic ei löytänyt parempaansa vielä tänäänkään, kun se kaatoi kärkiottelussa Seinäjoella SPV:n 7-3. Sami Johansson laukoi Classicin osumista neljä ja on nyt osunut syksyn 13 ottelussa jo uskomattomat 40 kertaa.
Classic muutti toisessa erässä taukotilanteen 1-1 kolmen maalin johdokseen, mutta 978 katsojan kannustama SPV kiri vielä. Tommi Hakala kavensi, ja toisen erän lopulla isännät kilistelivät urakalla Classicin maalin kehyksiä pelatessaan kahden miehen ylivoimalla. Toisen kavennuksen linkosi vasta kolmannen erän puolella kaukaa Petri Hakonen, mutta tasoihin ei SPV:stä tänään ollut. Sami Johansson syötti onnistuneen päätykarvauksen jälkeen Eemeli Salinin napauttamaan takatolpalta 3-5 ja karkasi kohta Nico Salon tarjoilusta iskemään kuudennen maalin. Päätösnumerot Johansson kiskaisi itse tyhjään SPV-verkkoon.
Pudotuspelipaikasta taisteleva LASB nappasi kaksi pistettä kaatamalla kotonaan rangaistuslaukauksilla Westend Indiansin 6-5. Lahtelaiset olivat olleet jo kolme maalia tappiolla, mutta kirin kruunasi Perttu Koljosen tasoitus kuudella viittä vastaan minuuttia ennen loppua. Rangaistuslaukauskisa ratkesi seitsemännessä parissa, kun Tomi Jerkku onnistui LASBille mutta Indiansin Valtteri Kainulainen ei onnistunut ohittamaan Santeri Pohjosta.
Yhden pisteen nappasi tänään karsintaviivaa pakoileva Welhot, joka taipui Happeen vieraana vasta rangaistuslaukauksilla 7-6. Happee ehti nousta 1–4:stä 6–5-johtoon, mutta Welhojen Riku Tuononen tasoitti Happeen viiden minuutin jäähyn aikana.
Rangaistuslaukauskisa venyi Jyväskylässäkin seitsemänteen pariin, jossa pidemmän korren veivät Happeen laukoja Kaapo Siekkinen ja lopuksi maalivahti Markus Laakso.
Sunnuntain neljännessä ottelussa sarjakakkonen Nokian KrP kaatoi kotonaan OLS:n 3-2.
Kaikki 13 otteluaan voittaneella Classicilla on kärjessä nyt kahdeksan pisteen kaula ottelun enemmän pelanneeseen Nokian KrP:hen.
Salibandyliiga jatkuu torstaina Espoossa ottelulla Westend Indians–EräViikingit.
Lähde: Salibandyliiton tiedote
LUE MYÖS:
- Sonja Leinamo kertoi koko totuuden tilanteestaan
- Peli on selvä: Karu totuus valkeni Krista Pärmäkoskelle
- Sami Jauhojärvi teki shokkiehdotuksen Norjan hiihtotähdelle – löytyisikö vaimo Suomesta?
- Suvi Minkkinen voitti – Dorothea Wierer lausui karut sanat
- Norjan hiihtotähdeltä tylyä tekstiä Lauri Vuorisesta
- Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt
- Hiihtomies käveli kameran eteen – ylisti Frida Karlssonin ulkonäköä
- Suvi Minkkinen ei voinut uskoa, mitä hän sai kuulla kesken kilpailun
- Therese Johaugin kuppi nurin Norjassa – tämä ei mahdu naisen kalloon
- Paljastus kulisseista: Hiihtonainen teki asioita selväksi Sami Jauhojärvelle
- Hiihtomaailmassa leviää shokkihuhu Iivo Niskasesta – Jasmi Joensuu ihmeissään
- Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt
- Kaisa Mäkäräiseltä harvinainen ulostulo – hempeä viesti rakkaastaan
- Suvi Minkkinen ei voinut uskoa, mitä hän sai kuulla kesken kilpailun
- Paljastus kulisseista: Hiihtonainen teki asioita selväksi Sami Jauhojärvelle
- Pamahtaako uutispommi? Alisa Vainio teki asioita selväksi
- Suvi Minkkinen voitti – Dorothea Wierer lausui karut sanat
- Lauri Vuorisen temppu puhuttaa Ruotsissa
- Venäjän hiihtotähti ylisti Johannes Kläboa – seuraukset olivat karut
- Hiihtomies käveli kameran eteen – ylisti Frida Karlssonin ulkonäköä