Jösses! Suomi latoi hävyttömät lukemat tulostaululle salibandyn MM-kisoissa – Siskokset mättivät 14 tehopistettä
Kuva: Juha Tamminen
Suomen naisten salibandymaajoukkue järjesti maalijuhlan Saksan kustannuksella.
Saksa-ottelu oli ohi jo ensimmäisessä erässä, jonka Suomi vei 5-0. Toisessa Suomi latoi kuusi osumaa, kuten myös kolmannessa. Kaikilla pelin osa-alueilla hallinnut Suomi sai pyörittää peliään hyökkäysalueella rauhassa ja vapautuneesti saksalaisten seuratessa vierestä. Kun pallo liikkui pelaajalta toiselle ja aikaa ja tilaa löytyi, maalipaikkoja syntyi solkenaan ja palloa kaivettiin Saksan maalista tasaisin väliajoin. Etenkin Veera ja Oona Kaupin yhteistyö oli uomissaan.
Kaikkiaan yksitoista pelaajaa pääsi pisteille Saksaa vastaan. Tehokkain oli Veera Kauppi neljällä maalilla ja viidellä syötöllä. Kaksossisko Oona keräsi 3+2 ja Laura Manninen 1+4. MM-kisojen ensikertalainen Sofia Leino kuului illan myös illan onnistujiin neljällä maalillaan.
Maalivahti Tiltu Siltanen piti maalinsa puhtaana ja keräsi ottelussa seitsemän torjuntaa. Saksan maalisuulla Indra Reck oli varsinaisessa pallosateessa ja lukuisista maaleista huolimatta ehti pallon eteen 41 kertaa.
Suomi sai alkusarjassa tililleen kaksi voittoa ja tappion. Saksan ohella Puola taipui sinivalkoisten edessä 14-3. Sveitsille tuli puolestaan 4-7-tappio. A-lohkon kakkosena Suomi pääsee suoraan puolivälieriin.
Suomella on edessään kaksi välipäivää ennen torstaina pelattavaa puolivälieräottelua. Suomen vastustajaksi tulee voittaja pudotuspelikierroksen ottelusta, jossa B-lohkon kolmonen kohtaa C-lohkon kakkosen. Tuo ottelu on vuorossa keskiviikkona.
Salibandyn MM-kisat, alkusarjaa
9.12.2019 Saksa – Suomi 0-17 (0-5, 0-6, 0-6)
1. erä: 4.59 Oona Kauppi (Laura Manninen) 0-1 yv, 10.39 Sofia Leino (Manninen) 0-2, 15.09 Manninen (Veera Kauppi) 0-3 yv, 17.29 Leino (Manninen) 0-4, 17.57 V. Kauppi (O. Kauppi) 0-5.
2. erä: 21.55 Johanna Homi (Milja-Maria Saarikoski) 0-6, 27.42 oma maali 0-7, 29.21 V. Kauppi (Mia Karjalainen) 0-8, 30.16 Leino (Saario) 0-9, 31.53 Homi (Suvi Hämäläinen) 0-10, 37.46 Leino (Manninen) 0-11.
3. erä: 40.51 O. Kauppi (V. Kauppi) 0-12, 43.28 V. Kauppi (O. Kauppi) 0-13, 45.22 Mia Vallenius (V. Kauppi) 0-14, 48.45 Ella Sundström (V. Kauppi) 0-15, 50.49 O. Kauppi (V. Kauppi) 0-16, 56.03 V. Kauppi 0-17,
Suomen parhaana palkittiin Veera Kauppi.
Torjunnat:
Indra Reck, Saksa 19+7+15=41
Tiltu Siltanen, Suomi 1+2+4=7
Jäähyt: Saksa 3×2 min., Suomi 0 min.
Erotuomarit: Bin Bin Lin ja Carmen Teo, Singapore
Yleisöä: 142
Lähde: Salibandyliiton tiedote
LUE MYÖS:
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset
- Veljekset kohtaa Ranskan – Tuomas Sammelvuo kertoo Ylelle, mikä Suomen pelissä vakuuttaa
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen palkkasi henkivartijat – 45 miljoonaa katosi kuin tuhka tuuleen
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Viisinkertainen maailmanmestari pitää taukoa ampumahiihdosta – tähtää silti olympialaisiin
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Emma Tainion kausi päättyi karuun paljastukseen – edessä iso muutos
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Lindsey Vonn, 41, julkisti suhteensa nuoreen urheilijamieheen – kuvat puhuvat puolestaan
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen palkkasi henkivartijat – 45 miljoonaa katosi kuin tuhka tuuleen
- Veljekset kohtaa Ranskan – Tuomas Sammelvuo kertoo Ylelle, mikä Suomen pelissä vakuuttaa
- Viisinkertainen maailmanmestari pitää taukoa ampumahiihdosta – tähtää silti olympialaisiin
- Alisa Vainio yrittää ennennäkemätöntä temppua – kertoi supervoimastaan
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä