Salibandyvalmentajalle pelikielto epäurheilijamaisesta käytöksestä – ”Tällainen on rangaistavaa”
Kuva: Juha Tamminen
Pääsarjojen kurinpitäjä on määrännyt Happeen valmentaja Tero Kotilaiselle yhden ottelun pelikiellon epäurheilijamaisesta käytöksestä erotuomareita kohtaan Salibandyliigan sunnuntain ottelun Classic–Happee jälkeen.
Happeen kiistäessä erotuomariraportissa kuvatun käytöksen pääsarjojen kurinpitäjä katsoi voivansa tukeutua erotuomariraportissa kerrottuun. Kurinpitäjä katsoo päätöksessään, että Kotilaisen kritiikki erotuomareita kohtaan ei ole ollut asiallista, vaan se on esitetty epäasiallisessa loukkaamistarkoituksessa. Kotilainen on tilanteessa syyllistynyt Pelisääntöjen 617/3 kohdan huonoon käytökseen erotuomareita kohtaan.
Kurinpitäjä muistuttaa päätöksessään, että erotuomaritoiminnan arvosteleminen urheilussa kuuluu lähtökohtaisesti sananvapauden piiriin ja se on hyväksyttävää, kunhan kritiikki on luonteeltaan asiallista eikä siinä kajota erotuomarin henkilöön tai sillä ei muutoin ole loukkaamistarkoitusta. Arvostelu on asiallista silloin, kun se liittyy ottelun pelitilanteisiin. On sallittua esimerkiksi esittää asiallisesti mielipide siitä, että erotuomari olisi toiminut jossakin pelitilanteessa virheellisesti, tai että erotuomari olisi tehnyt vääränsisältöisen päätöksen. Sitä vastoin sellainen arvostelu, jossa tuomitaan erotuomari henkilönä tai joka on esitystapansa perusteella selvästi esitetty loukkaamistarkoituksessa, on epäasiallista erotuomarin henkilöä loukkaavaa käyttäytymistä. Tällainen käyttäytyminen on rangaistavaa epäurheilijamaista käyttäytymistä koskevien sääntökohtien nojalla. Kaikilla ottelutapahtumaan osallistuvilla on oikeus olla joutumatta loukatuiksi tai solvatuiksi.
Happee lausui vastineessaan valmentaja Kotilaisen keskustelleen pukukoppikäytävällä erotuomarin kanssa rauhallisesti ja asiallisesti, erotuomari oli kykenemätön asialliseen keskusteluun ja että erotuomariraportti ei vastaa tapahtunutta.
Lähde: Salibandyliitto
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus