Jo lähes 50 hevosta menehtynyt! Jälleen uusia kuolemia kirotulla laukkaradalla – Eläinoikeusjärjestö: ”Heidät pitäisi saada rikossyytteeseen”
Kuva: Getty Images
Kaliforniassa sijaitseva Santa Anita Parkin laukkarataa näyttää hallitsevan kirous.
Syynä tähän on todella synkkä tilasto, jonka mukaan siellä järjestetyissä laukkakilpailuissa on kuollut peräti 49 hevosta hieman yli vuodessa. Kukaan ei tunnu tietävän, miksi näin on käynyt.
Viimeisimpänä kuoli sunnuntaina nelivuotias ruuna. Se sai vakavia vammoja harjoituksissa tapahtuneessa onnettomuudessa, josta ei sen tarkemmin ole kerrottu. Hevonen jouduttiin lopettamaan. Lisäksi sekä perjantaina että lauantaina kuoli yksi hevonen.
Suurin osa aiemmasta hevosten kuolemiin johtaneesta loukkaantumisesta on sattunut Santa Anitan kilparadalla. Kalifornian syyttäjänvirasto ei kuitenkaan löytänyt todisteita eläinten kaltoin kohtelusta tai muista rikoksista, kun se tutki hevoskuolemia.
Raporttiin on suhtauduttu kriittisesti. Eläinten oikeuksia puolustava järjestö (PETA) vastustaa päätöstä kovin sanoin.
– Heidät pitäisi saada rikossyytteeseen, jos he pakottavat hevosia kilpailemaan kuolemaksi. Kukaan täysjärkinen ei hyväksy sellaista.
LUE MYÖS:
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ice Cage 8: Ottelijat ja tulokset
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Teemu Suninen ja Janni Hussi palaavat sittenkin MM-ralliin – hurja käänne
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Iivo Niskanen jättää kotikisat väliin – SM-kisoissa silti kova kattaus
- Suomalaisille karvas pettymys – MM-kisat matkaavat Ruotsiin
- Suomalaisjuoksija paljasti rakkauselämästään – ”En malta odottaa”
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan