Laaxissa Sveitsissä lasketuista Laax Openin slopestylen karsinnoista ei saatu miehissä suomalaisia jatkoon, kun sekä Kalle Järvilehto että Emppu Väisänen karsiutuivat. Karsintojen parhaat pisteet keräsi yhdysvaltalainen Dusty Henricksen.

Järvilehto sai ensimmäisen laskunsa hyvin pystyyn, mutta pisteet jäivät alhaisiksi. Toista laskua ei puhtaaksi alas saakka saatu. Päävalmentaja Antti Koskinen ihmetteli tuomariston päätöksiä:

– Kallella oli laskussa pari erikoisempaa valintaa, mistä oltiin ajateltu että tuomarit palkistevat, kun sellaisia ovat peräänkuuluttaneet. Esimerkiksi radalla olleesta rollerista olivat sanoneet, että jos käyttää muuten kuin tavallisena hyppyrinä niin se katsotaan eduksi. Kuitenkin Kalle sai siitä tismalleen samat pisteet kuin toinen laskija, joka teki sivusta hyppyristä saman tempun kuin hän. Kaiken kaikkiaan ensimmäisen laskun tavoitteena oli saada ehjä lasku, sillä silloin näytti että moni kaatuu. Sitten muut kuitenkin onnistuivat kaivamaan kovempia temppuja ja tulivat ohi. Silloin se on ihan ansaittua päästä jatkoon. Tietysti ensimmäisen laskun aiheuttamalla henkisellä shokilla oli jokin roolinsa, mutta onneksi Kalle sai yhden ehjän laskun tehtyä. Se on ollut hänellä vähän kiven alla slope-kisoissa, niin tämä oli hyvä onnistuminen siinä suhteen. Harmi, ettei taso tällä kertaa riittänyt. Onneksi hänellä kisoja vielä riittää.

Emppu Väisänen loukkasi harjoituksissa selkäänsä ja pakaraansa, mutta kovalla jumpalla hänet saatiin kisaan. Laskua ei kuitenkaan tänään saatu pystyyn.

– Hienosti Emppu tsemppasi kisaan, vaikka nyt kävi näin. Onneksi kuitenkin vaikuttaa, että pelkillä ruhjeilla tänään selvittiin, Koskinen kommentoi.

Naisten karsinnat lasketaan torstaina. Siellä suomalaisista mukana on Emmi Parkkisenniemi ja Carola Niemelä.

Karsintojen tulokset, miehet:

1. Dusty Henricksen USA 76,50
2. Sebastian Toutant CAN 73,26
3. Fridtjof Tischendorf NOR 72,20

29. Kalle Järvilehto 51,90
58. Emppu Väisänen 15,11

Lähde: Lumilautaliiton tiedote