Mahtavaa! Rosa Pohjolainen avasi mitalitilin Suomelle nuorten olympialaisissa
Kuva: Getty Images
Suomen mitalitili aukaistiin tänään Sveitsissä nuorten olympialaisissa kun alppihiihtäjä Rosa Pohjolainen suurpujotteli upeasti hopealle.
Lähtönumerola 13 startannut Pohjolainen tahditti ensimmäisen kierroksen nopeimman ajan 1:04.99. Toisella kierroksella alppihiihtäjättären aika oli kuudenneksi nopein, joka yhteisajassa piti nuoren naisen kiinni kirkkaimmissa mitaleissa. Tiukasti kärkeen kiilasi kuitenkin isäntämaan Amelie Klopfenstein 0.14 sekunnin erolla.
– Ensimmäinen kierros oli normi perusvarmaa laskemista, eikä ollut mitään suurempia virheitä. Toisella kierroksella lähdin hieman jarru pohjassa liikenteeseen, ja tuli hieman tappiota. Tosi hyvillä fiiliksillä tästä kohti pujottelua ja pari pujottelua, eiköhän se kultakin sieltä vielä tule, iloitsee Pohjolainen.
Kilpailussa kolmanneksi tuli Itävallan Amanda Salzgeber 0.15 sekuntia kärjestä. Kilpailussa koettiin myös epäonnea kun kilpailurinteen gondolihissi hajosi eikä kilpailun kolme viimeistä laskijaa päässyt toiselle kierrokselle kun kilpailun järjestäjät totesivat kilpailun päättyneeksi ongelmatilanteen vuoksi. Yksi kolmesta oli Suomen Maisa Kivimäki. Kivimäki oli ensimmäisen kierroksen 39:s.
Huomenna nuorten olympialaisissa vuorossa miesten suurpujottelu, josssa lähtöviiksellä Jaakko Tapanainen ja Eduard Hallberg.
Lähde: Ski Sport Finlandin tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Kiusallista! FIFA-pomon rauhanele meni pahasti pieleen
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus