Nuorten olympialaiset alkavat Sveitsissä: He kantavat Suomen lippua avajaisissa – ”Kaikki näyttää hyvältä”
Kuva: Getty Images
Jääkiekkoilija Emilia Kyrkkö ja pikaluistelija Laura Kivioja on valittu kantamaan Suomen lippua Nuorten olympialaisten (Youth Olympic Games) huomisissa avajaisissa Sveitsissä. Järjestyksessään kolmannet nuorten talviolympialaiset kilpaillaan 9.-22.1.2020, ja kisojen avajaisia juhlitaan kahdella paikkakunnalla, varsinaisessa järjestäjäkaupungissa Lausannessa sekä pikaluistelijoiden kisakaupungissa St. Moritzissa.
Suomen nuorten olympiajoukkueeseen kuuluu 52 urheilijaa, joiden joukosta Kyrkkö ja Kivioja valikoituivat lipunkantajiksi joukkueenjohdon päätöksellä.
– Nuorten olympialaisissa tärkein tavoitteemme on tukea lupaavimpien urheilijoidemme kasvua huippu-urheilijoiksi. Lipunkantajana toimiminen on yksi tapa kantaa vastuuta ja saada kokemusta kansainvälisestä tapahtumasta. Emilia ja Laura ovat upeita nuoria urheilijoita, joilla on selkeä tavoite nousta aikuisten kansainväliselle tasolle, taustoittaa Suomen joukkueen johtaja Leena Paavolainen.
Suomen joukkueen ensimmäinen ryhmä saapui kisakylään tiistaina 7.1. Kisajärjestelyt ovat Paavolaisen mukaan hyvällä mallilla.
– Kaikki näyttää hyvältä ja erityisesti kisakylä on erinomainen kokonaisuus, joka on suunniteltu niin että nuorilla urheilijoilla olisi mahdollisimman paljon tilaisuuksia tavata toisiaan ja verkostoitua eri maista tulevien ihmisten kanssa.
Suomen joukkueen urheilijat kilpailevat Lausannessa 10 urheilumuodossa ja tavoittelevat kokemusten lisäksi myös menestystä.
– Tämä on monelle urheilijalle ensimmäinen kokemus monilajisesta kisatapahtumasta, ja siksi erittäin tärkeä kasvuympäristö myöhempää uraa ajatellen. Haluamme opettaa nuoria urheilijoita toimimaan kansainvälisellä vaatimustasolla, mutta toki tavoittelemme Lausannesta myös urheilullista menestystä. Erityisesti poikien jääkiekossa odotukset ovat korkealla, sillä Suomi on yksi kuuden maan turnauksen ennakkosuosikeista, Paavolainen kertoo.
Lähde: Olympiakomitean tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus