Joensuun Katajan pituushyppääjä Kalle Salminen paineli kovinta kyytiä miesten 60 metrillä Kuopion avoimien pm-hallien avauspäivänä perjantai-iltana.

Salminen kellotti alkuerissä viikon takaista ennätystään sivuten 6,96 loppuajan painuessa finaalissa päälle seitsemän sekunnin lukemin 7,01. 17-vuotias Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Arttu Peltola taipui kakkoseksi tuhannesosavertailussa.

Joensuussa viikko sitten 6,90 kiitänyt Savonlinnan Riennon Erno Mehtonen jätettiin kolmanneksi vain sadasosa Salmisesta. Alkuerissä 6,98 juossut Polvijärven Urheilijoiden Santeri Örn jätti finaalin juoksematta lonkankoukistajan kiristellessä.

– Alkuerissä oli juoksu parempi. Väli finaaliin oli vajaat pari tuntia, että se ehkä vähän söi, viime kesänä pituutta 7,78 venyttänyt ja Pariisin EM-kisoihin mielivä Salminen mietti.

Salmiselta jää hallikaudella pituuskisat väliin, sillä hyppääjän polvivaiva on estänyt hyppyharjoittelun lähes kokonaan.

– Oikeastaan koko talven polvi on vaivannut. Nyt polvea on hoidettu siten, että keväällä pääsisi kunnolla taas hyppäämään, SM-halleihin 60 metrille mukaan lähtevä Salminen selvitti.

Francis hakee vielä parastaan

Kiuruveden Urheilijoiden Sara Francis voitti naisten 60 metriä kauden parhaallaan 7,61. Francis ei ollut kuitenkaan tyytyväinen juoksuunsa.

– Lähtö oli parempi kuin Joensuussa, mutta juoksu ei kulkenut. Harjoitustalvi on mennyt nyt hyvin, että uskon juoksevani vielä ennätysaikoja tänä talvena, kaksi vuotta sitten 7,45 painellut Francis painotti.

Francis vietti edellisen talven kokonaisuudessaan Jamaikalla. Siellä nuori nainen sai arvokasta kokemusta, vaikka tuloksellisesti viime kausi ei ollutkaan toivotunlainen.

– Se talvi oli opettavainen ja kasvoin paljon ihmisenä. Harjoittelu oli kovaa ja enemmän peruskuntotyyppistä kuin mitä meillä täällä.

Mikkonen aloitti hallikautensa lupaavasti

Joensuun Katajan Samu Mikkonen palasi Potchefstroomin viiden viikon leiriltä kilparadoille varsin mallikkaasti. Mikkonen kellotti 1500 metrillä voittoajaksi 3.52,61 jääden parhaista halliajoistaan vain noin kahden sekunnin päähän.

– Hyvä ja suunnitelmien mukainen juoksu oli. Jänis veti 2.05-vauhtia ja sitten loput juoksin yksinäni. Sellainen hyvä kiihtyvävauhtinen juoksu rauhallisella alulla eikä aikaa lähdetty sen ihmeemmin miettimään, Mikkonen luonnehti.

Mikkonen oli tyytyväinen menneeseen leiriin.

– Sain tehtyä kaikki harjoitukset, mitä pitikin. Uskon, että pystyn tästä tulevissa kisoissa parantamaan ja toivottavasti SM-halleissa olisi se paras kunto, ensi viikonloppuna joko Helsingissä 3000 metriä tai Jyväskylässä 1500 metriä juokseva Mikkonen toivoi.

Kuopion Reippaan Juho Pirskanen rutisti ykköseksi miesten 400 metrillä ajalla 49,28. Veitsiluodon Kisa-Veikkojen Mette Baas oli naisten nopein lukemin 56,66.

Lähde: Urheiluliitto