Suomalaislahjakkuudelta huima nousu Nuorten olympialaisissa! – Hiihti itsensä upeasti mitaleille: ”Huikea fiilis, pystyin tänään tekemään aivan parhaani”
Kuva: Juha Tamminen
Kiteen Urheilijoita ja Vuokatti-Ruka urheiluakatemiaa edustava Perttu Reponen teki huiman nousun Nuorten olympialaisten yhdistetyn hiihto-osuudella Lausannessa.
Reponen lähti 6 kilometrin hiihto-osuudelle kuudentena 25 sekuntia kärkeä jäljessä, mutta onnistui kipuamaan mukaan mitalitaisteluun jo kahden kilometrin kohdalla. Kärjessä matkaan lähtenyt Itävallan Stefan Rettenegger meni menojaan kisan voittoon, mutta Reponen ja viidentenä lähtenyt Ranskan Matteo Baud hiihtivät toisena lähteneen Norjan Sebastian Östvoldin kiinni 4 kilometrin kohdalla, ja tämä kolmikko ratkaisi hopean- ja pronssimitalien kohtalon. Reponen oli lopun kirikamppailussa vahvin ja pääsi juhlimaan hopeamitalia 13,8 sekuntia itävaltalaisvoittajaa jäljessä.
-Huikea fiilis, pystyin tänään tekemään aivan parhaani ja se on upeaa! Mäkiosuus oli hyvä tänään. Hiihtokunnosta olin varma ja hiihto sujuikin oikein hyvin. Lähdin räväkästi liikkeelle ja pääsin vetämään hyvässä porukassa. Lopussa tein oman ratkaisun ja pääsin irti, Olli Reposen valmentama tuore hopeamitalisti iloitsi.
Suomen toinen edustaja Waltteri Karhumaa lähti hiihto-osuudelle 15:nneltä sijalta hieman yli minuutin kärkeä jäljessä, mutta nousi lopputuloksissa upeasti kahdeksanneksi.
Lähde: Olympiakomitean tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan