Suomalaislautailijalla surkea kohtalo Sveitsissä – ”Hän ei vain saanut siihen turvallista fiilistä”
Kuva: Getty Images
Rovaniemeläisen Carola Niemelän kohtaloksi Laaxissa Sveitsissä maailmancupin slopestylen karsinnoissa oli olla ensimmäinen jatkosta tippunut laskija. Finaali jäi Niemelällä vain kolmen pisteen päähän.
Niemelän sijoitus oli 13:s. Karsinnat voitti Japanin Reira Iwabuchi.
– Carola laski hyvin, mutta isoin tasotus annettiin viimeisessä hyndässä. Carolalla oli siinä vaikeuksia: hän ei vain saanut siihen turvallista fiilistä. Se oli sen verran vaativa obstaakkeli, että siihen löydettiin vain suora hyppy. Se toi ranin pisteitä reilusti alaspäin, kun muut jatkoon päässeet tekivät siitä jonkun spinin. Ei se auta kuin myöntää, että kovemmin olisi pitänyt löytää upgradea. Muuten ranissa ei ollut mitään vikaa, mutta jonkun kohtalo on aina olla se ensimmäinen jatkosta tippunut. Harmittaa kyllä, kun Carola sai vielä parannettua toiselle laskulle. Nyt ei auta kuin katsoa kisat loppuun ja treenata sen minkä pystyy. Toivottavasti tästä syntyy paloa ja nälkää myös Seeiseralmin suuntaan, päävalmentaja Antti Koskinen kommentoi.
Naisten kisan toinen suomalainen Emmi Parkkisenniemi ei pystynyt starttaamaan, sillä hän oli lyönyt päätään harjoituksissa. Vakavasta vammasta ei kuitenkaan ollut kyse, vaikka kisastartti jäi tällä kertaa ottamatta.
Aikuisten kisakausi jatkuu seuraavaksi Seiseralmissa Itävallassa slopestylen maailmancupilla, johon osallistuu Suomesta jopa kahdeksan laskijaa. Mukana ovat Kalle Järvilehto, Emppu Väisänen, Joonas Bergman, Aleksi Nevakivi, Carola Niemelä, Henna Ikola, Emmi Parkkisenniemi sekä maajoukkueen ulkopuolelta Karoliina Wuorivirta.
Maailmancupin kanssa samaan aikaan kilpaillaan Aspenissa kauden päätatapahtuma X Games. Sinne kutsun ovat saaneet viime vuoden hopeamitalisti Rene Rinnekangas sekä viime vuonna pronssia ottanut Enni Rukajärvi.
Karsintojen tulokset, naiset:
1. Reira Iwabuchi JPN 75,78
2. Laurie Blouin CAN 70,90
3. Sina Candrian SUI 65,81
…
13. Carola Niemelä 43,70
Lähde: Lumilautaliiton tiedote
LUE MYÖS:
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa