Suomen mäkitoivo Antti Aalto ansaitsi suorituksellaan päävalmentajan kehut
Kuva: Getty Images
Mäkihypyn maailmancup jatkui Keski-Euroopan mäkiviikon Innsbruckin osakilpailulla. Suomalaisista Antti Aalto ponkaisi eilen karsinnasta kilpailuun ja hyppäsi tänään pisteille ollen 24:s.
Aalto hyppäsi kaksi hyvin tasaista hyppyä 119 metriä molemmillaan. Pisteitä kertyi 211,9. Ensimmäisen kierroksen ”knock-outilla” kukistui niukasti Saksan Pius Paschke.
– Tänään oli kohtuu tasaiset hypyt kisassa, tarvittavaan paikkaan sain paikattua suoritusta, sanoi Aalto, ja viittasi harjoitus- ja koekierroksen heikompiin hyppyihin.
Päävalmentaja Lauri Hakola kehui Aallon työmoraalia Garmisch-Partenkirchenin epäonnistumisen jälkeen.
– Hyppy hypyltä pystyi Antti parantamaan, vähän siinä vielä sitä tekniikkavirhettä on, mitä on ollut. Asennon painopiste liukuu liikaa eteenpäin ennen varsinaista liikettä, eikä sieltä pysty tasapainoista voimantuottoa pönkkää vasten tekemään. Kaikenkaikkiaan mies on tuossa hyvin työskennellyt Garmischin epäonnistumisen jälkeen. Pitää nosaa hattua, summasi päävalmentaja Hakola.
Päivän kilpailun voitti Norjan Marius Lindvik pistein 253,3 ennen Puolan Dawid Kubackia ja Norjan Daniel Andre Tandea.
Suomalaiset Niko Kytösaho ja mäkiviikolle ennen Innsbruckin osakilpailua saapunut Andreas Alamommo eivät selviytyneet perjantaisesta karsinnasta jatkoon.
Mäkiviikko jatkuu jo huomenna sunnuntaina Bischofshofenin karsintakilpailulla.
Lähde: Hiihtoliiton tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Reetta Hurske teki ikävän paljastuksen joulun alla
- Kamerat tallensivat Suvi Minkkisen herkän hetken
- Eveliina Määttäsen tilanteessa merkittävä muutos
- Suomalainen urheiluseura jakoi surullisen uutisen – ”Ikävä jää, mutta muistot säilyvät”
- Janne Ahonen sai huonoja uutisia
- Suomen hiihtoässän tilanteessa dramaattinen käänne – mitään ei ole tehtävissä
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Kilpakumppanilta iljettävä temppu – Suvi Minkkinen todisti melkoista näkyä
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Kaisa Mäkäräinen lähti lätkimään Suomesta – päivitys tekee selväksi miksi
- Kilpakumppanilta iljettävä temppu – Suvi Minkkinen todisti melkoista näkyä
- Janne Ahonen sai huonoja uutisia
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Suomen hiihtoässän tilanteessa dramaattinen käänne – mitään ei ole tehtävissä
- Tero Seppälä romahti – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- IS: Anita Korvalta karu paljastus hiihtopiireistä, tältä mieheltä tuli viestejä
- Brutaali totuus Remi Lindholmista paljastui