Pyöräily: Jaakko Hänninen kirimiesten etapilta turvallisesti maaliin
Kuva: Getty Images
Jaakko Hänninen selvisi turvallisesti maaliin Arabiemiirikuntien UAE Tourin neljänneltä 173 kilometrin etapilta. Etappi oli tasamaata, joten kirimiehet miehittivät kärkisijat. Voiton otti hollantilainen Dylan Groenewegen (Team Jumbo-Visma). Hänninen tuli maaliin samalla ajalla. Sijoitus oli 77:s.
Keskiviikon etappi ajettiin lähes 10 astetta viileämmässä säässä kuin edellinen. Lämpötila oli hieman yli 25 astetta. Sää oli kuitenkin tuulinen ja ilmassa oli alueelle tyypillistä hiekkapölyä.
Kuten edellisinäkin päivinä, alkumatka sujui pääjoukon osalta irtiottoa kontrolloiden. Irtiotossa oli tuttuun tapaan serbialainen Veljko Stonic (Vini Zabu – KTM), joka oli saanut nyt kumppanikseen Trek-Segafredon australialaisen Will Clarken. Serbialainen luovutti irtioton, kun maaliin oli noin 40 kilometriä. Clarke jatkoi ja sai jo kutistuneen aikaeron uudelleen pariin minuuttiin. Yritys oli kuitenkin tuomittu, kun pääjoukko aloitti totisemman takaa-ajon. Clarke tuli kiinniajetuksi ja etappi päättyi hieman kaoottiseen loppukiriin. Kirimiesten joukkueiden vetojunat hajoilivat ja voittoon kiri nopeassa kunnossa oleva Dylan Groenewegen ennen kolumbialaista Fernando Gaviriaa.
Jaakko Hänninen vältteli päivän etapilla vaikeuksia ja onnistui siinä hyvin. Kun hän ei kuulu kirimiesten joukkoon, hän tuli maaliin pääjoukossa liikoja yrittämättä. Päivän saldona oli kuitenkin kahden sijoituksen nousu kokonaiskilpailussa ja nuoren kilpailussa. Nyt hän on sijoilla 23 ja 5.
– Tämä oli melko helppo päivä, kun sprintterijoukkueet kontrolloivat etappia. Torstaipäivästä tulee hyvin mielenkiintoinen, kun kokonaiskilpailu sai tiistaina muodon. Tuulta on luvassa myös huomiselle, joten joutuu olemaan tarkkana jo ennen loppunousua, kertoi Jaakko Hänninen
Torstaina ajetaan 162 kilometrin etappi Al Ain – Jebel Hafeet. Etapin viimeinen nousu on sama kuin tiistaina ajetulla etapilla, jolla Jaakko Hänninen oli 22:s.
Tulokset
UAE Tour 2. UWT, Arabiemiirikunnat
4/7 -etappi Zabeel Park – Dubai City Walk 173 km
1 Dylan Groenewegen (Hollanti) Team Jumbo-Visma 4:16:13
2 Fernando Gaviria (Kolumbia) UAE-Team Emirates s.a.
3 Pascal Ackermann (Saksa) BORA – Hansgrohe s.a.
4 Sam Bennett (Itaia) Deceuninck – Quick Step s.a.
5 Caleb Ewan (Australia) Lotto Soudal s.a.
6 Kaden Groves (Australia) Mitchelton-Scott s.a.
7 Jakub Mareczko (Italia) CCC Team s.a.
8 Attilio Viviani (Italia) Cofidis, Solutions Crédits s.a.
9 Rudy Barbier (Ranska) Israel Start-Up Nation s.a.
10 Max Walscheid (Saksa) TT Pro Cycling s.a.
77 Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R La Mondiale s.a ,
Tilanne 4/7 etapin jälkeen
1 Adam Yates (Iso-Britannia) Mitchelton-Scott 16:46:15
2 Tadej Pogačar (Slovenia) UAE-Team Emirates + 1:07
3 Alexey Lutsenko (Kazakstan) Astana Pro Team + 1:35
4 David Gaudu (Ranska) Groupama – FDJ + 1:40
5 Rafał Majka (Puola) BORA – hansgrohe s.a.
6 Jesús Herrada (Espanja) Cofidis, Solutions Crédits +2:05
7 Wilco Kelderman (Hollanti) Team Sunweb + 2:06
8 Diego Ulissi (Italia) UAE-Team Emirates s.a.
9 Patrick Konrad (Itävalta) BORA – hansgrohe s.a.
10 Eddie Dunbar (Irlanti) Team INEOS s.a.
23 Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R La Mondiale + 3:39
UAE Tour 2. UWT, Arabiemiirikunnat
su 23.2.2020, etappi 1 The Pointe – Dubai Silicon Oasis 148 km
ma 24.2.2020, etappi 2 Hatta – Hatta Dam 168 km
ti 25.2.2020, etappi 3 Al Qudra Cycle Track – Jebel Hafeet 184 km
ke 26.2.2020, etappi 4 Zabeel Park – Dubai City Walk 173 km
to 27.2.2020, etappi 5 Al Ain – Jebel Hafeet 162 km
pe 28.2.2020, etappi 6 Al Ruwais – Al Mirfa 158 km
la 29.2.2020, etappi 7 Al Maryah Island – Abu Dhabi Breakwater 127 km
Lähde: TWD-Länkenin tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Tulokset
- SE-nainen herkistyi Ylen haastattelussa – yllättävä notkahdus
- Anni Kärävä säväytti jälleen – laittoi kovan näytön pöytään
- Aki Manninen paljastaa suunnitelmansa – tyrmäyskin mahdollista
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- ”Täysin sopimatonta” – olympiaurheilijan tuore julkaisu järkyttää
- Lindsey Vonnin perheessä uskomaton tilanne – nyt myös sisko loukkaantui
- Viaplay: Suksifarssi Yhdysvalloissa – Jasmi Joensuu joutui lainaamaan välineet
- Hurja SE-juoksu – sitten kaikki romahti: Mette Baas avaa dramaattista käännettä Ylelle
- Wilma Murto teki rajun päätöksen – sitten paljastui asia, jota ei ollut huomannut aiemmin
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- SE-nainen herkistyi Ylen haastattelussa – yllättävä notkahdus
- Viaplay: Suksifarssi Yhdysvalloissa – Jasmi Joensuu joutui lainaamaan välineet
- ”Täysin sopimatonta” – olympiaurheilijan tuore julkaisu järkyttää