Ohhoh! Ylläs, Levi, Luosto, Olos, Pallas ja Ounasvaara sulkevat ovensa jo tänään – ”Päätöksemme on kääntynyt itseään vastaan”
Kuva: Getty Images
Lapin isoista hiihtokeskuksista Ylläs, Levi, Luosto, Olos, Pallas ja Ounasvaara sulkevat hissinsä sunnuntaina, yhtiöt kertovat yhteisessä tiedotteessaan.
– Uutisten perusteella uhkana on, että päätöksemme on kääntynyt itseään vastaan ja tulevalla viikolla asiakasmäärät olisivat kasvaneet rinnekeskuksissamme asteittaisen vähenemisen sijaan. Tästä syystä päädyimme entisestään aikaistettuun rinnetoimintojemme sulkemiseen toteuttaaksemme alkuperäisen tavoitteemme vastuullisina yrityksinä, toteavat muun muassa Ylläksellä ja Oloksella toimiva North European Invest Oy:n yrittäjä Pertti Yliniemi ja Levin hiihtokeskuksen toimitusjohtaja Jouni Palosaari.
Hiihtokeskukset toivovat, että kansalaiset ymmärtävät tämän alla mainittujen hiihtokeskusten vaikean päätöksen.
Kaikille hissilipun ensi viikolle jo ostaneille palautetaan rahat takaisin.
LUE MYÖS:
- Suomen nopein mies katosi kilparadoilta – viimeisestä startista yli vuosi
- Tuomas Heikkilä teki ison linjauksen – kaikki paukut nyt yhteen tavoitteeseen
- Suomalaiskaksikko säikäytti Euroopan mestarit – jättiyllätys oli jo käsissä
- Alisa Vainion tontille tulee hiihtokuningatar – ”Elämäni parhaassa juoksukunnossa”
- Venäjän olympiavoittaja raivostui MM-kisojen päätöksestä – ”Pellejä!”
- Lotta Haralan arki helpottui: ”Tuntui h*lvetin hyvältä”
- Emma Tainiolta rankka paljastus arjestaan
- Riemu repesi Suomen leirillä – odotettu paluu sai maajoukkuekaverin innostumaan
- Keniassa taas dopingepäily – maratonin huippunimi sivuun
- Jokerit teki kovan ratkaisun: näyttävät ovea maalivahdilleen
- Riemu repesi Suomen leirillä – odotettu paluu sai maajoukkuekaverin innostumaan
- Maailmanmestari Enni Virjonen vaihtoi vapaalle – tällaista elämä on urheilun ulkopuolella
- Lotta Haralan arki helpottui: ”Tuntui h*lvetin hyvältä”
- Therese Johaug palaa jälleen kisaradalle – vastaan asettuu Norjan ennätysnainen
- Patrik Laine: osoite vaihtuu jälleen!
- Emma Tainiolta rankka paljastus arjestaan
- Alisa Vainion tontille tulee hiihtokuningatar – ”Elämäni parhaassa juoksukunnossa”
- Suomalaisaituri teki suuren elämänmuutoksen – ”Tuntuu ekaa kertaa tosi oikeelta”
- Ristomatti Hakola paljasti Ylelle – sai käänteentekevän puhelun
- Keniassa taas dopingepäily – maratonin huippunimi sivuun