Suomalainen olympiavoittaja ei aio lopettaa tai vaihtaa lajia kisojen siirtymisen jälkeen: ”Ei minun maailmani tähän romahtanut, eikä kahvikuppi mennyt nurin”
Kuva: Getty Images
Satu Mäkelä-Nummela otti tiedon Tokion olympialaisten siirtämisestä vuodella eteenpäin rauhallisesti. ”Ensi vuosi tulee nopeasti – yhtä nopeasti kuin aina ennenkin”, hän sanoi tiistaina.
Japanin pääministeri Shinzo Abe ja Kansainvälinen olympiakomitea (KOK) ovat tänään ilmoittaneet, että Tokion olympialaiset siirretään. Ensi kesäksi suunnitellut olympialaiset siirretään vuodelle 2021.
Tokion olympialaiset piti järjestää ensi heinä-elokuussa eli 24.7.-9.8. Nyt ne on historiallisen päätöksen myötä päätetty siirtää ensi vuoteen, ei kuitenkaan myöhemmäksi kuin kesällä järjestettäviksi.
Siirron syynä on maailmalla laajasti levinnyt koronavirusepidemia.
Trap-ampuja Satu Mäkelä-Nummela (Orimattilan Seudun Urheiluampujat) nimettiin joulukuussa ensimmäisten suomalaisurheilijoiden joukossa Suomen olympiajoukkueeseen Tokioon. Hän otti tiedon kisojen siirtymisestä vuodella eteenpäin rauhallisesti:
– Ei minun maailmani tähän romahtanut, eikä kahvikuppi mennyt nurin. Vuosi 2021 tulee nopeasti. Nyt on vuosi enemmän aikaa harjoitella. Parempia osumia ja enemmän osumia, vuoden 2008 olympiavoittaja sanoi tiistai-iltapäivänä.
– Otan tämän luovana hengähdystaukona. Välivuotta ei tietenkään voi pitää, mutta nyt on aikaa paitsi harjoitella myös tehdä tekemättömiä töitä. Matkavuorokausien määrä romahtaa edellisiin vuosiin verrattuna, hän sanoi.
Mäkelä-Nummela on käynyt harjoittelemassa kotiradallaan Orimattilassa, esimerkiksi viime viikolla kolme kertaa. Kylmyys ei ole kuitenkaan ollut lämpimistä säistä pitävän urheilijan mieleen.
Mäkelä-Nummela pitää olympialaisten siirtämistä hyvänä ratkaisuna:
– Kaikki ajattelevat omaa terveyttään. Harjoittelen tämän vuoden ajan hyvin, ja painan ensi vuotta ajatellen starttinappulaa aikaisemmin kuin normaalisti, varmaan jo marraskuussa. En ole ajatellut kisojen siirtämisen takia vaihtaa lajia enkä lopettamista, Mäkelä-Nummela naurahti.
Lähde: Ampumaurheiluliitto
LUE MYÖS:
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ice Cage 8: Ottelijat ja tulokset
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa