Suomalaisnuoret jäivät kauas kärkitaisteluista MM-hiihdoissa – Kähärä keskiviikon parhaana 21:s
Kuva: Juha Tamminen
Oberwiesenthalin nuorten MM-kilpailut jatkuivat tänään alle 20-vuotiaiden vapaan hiihtotavan yhteislähtökilpailuilla. Jasmin Kähärä vastasi päivän parhaasta suomalaissijoituksesta ja ylitti naisten 15 kilometrin kilpailun maaliviivan sijalla 21.
Kähärä oli kokonaisuudessaan tyytyväinen päivän menoon. Kähärä joutui kilpailun alkupuoliskolla tekemään paljon töitä, jotta pääsisi isolla lähtönumerolla nousemaan paremmille sijoille.
– Hyväntuntuista hiihtoa oli tänään. Alussa joutui etsimään aika paljon omaa tilaa, oli ruuhkaista mutkasella ladulla. Tuli paljon ryysiksiä, mutta vältyin pahemmilta haavereilta itse. Olin hyvällä paikalla toisen ja kolmannen kierroksen aikana, mutta pikkuhiljaa keli lämpeni ja suksi alkoi hyytymään. Viimeisellä kiekalla myös jalka hyytyi, eikä pystynyt siinä porukassa taistelemaan paremmista sijoista, pohti Kähärä.
30 parhaan urheilijan joukkoon suomalaisista hiihti myös Ida Haapala, joka oli 27:s. Hanna Ray oli 56:s Siiri Kaijansinkko keskeytti kilpailun.
Kilpailun ylivoimaiseen voittoon hiihti Norjan Helene Marie Fossesholm. Toiseksi sijoittunut Puolan Izabela Marcisz jäi norjalaisesta minuutin ja yhdeksän sekuntia. Kolmanneksi hiihti Sveitsin Siri Wigger.
Miesten 30 kilometrin paras suomalainen oli Miska Poikkimäki, joka hiihti sijalle 27. Poikkimäki totesi päivän olleen haastava.
– Viikon huonointa kulkua, ei lähtenyt kulkemaan. Tuntui heti alusta asti, että tulee pitkä reissu. Maaliin selvittiin, kommentoi Poikkimäki.
– Vielä viesti jäljellä, kokeillaan sinne löytää energiaa ja tankata hyvin. Otetaan siitä Suomi-pojille hyvä sija, jatkoi Poikkimäki.
Muista suomalaisista Eemil Helander oli 31:s, Johannes Vuorela 48:s ja Tino Stenman 62:s.
Norjan Iver Tildheim Andersen hiihti kilpailun voittajaksi. Hopealle hiihti Saksan Friedrich Moch ja kolmanneksi taisteli norjalainen Martin Kirkeber Moerk.
Lähde: Hiihtoliiton tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MTV Urheilu: Urheilumaailmasta tuttu nimi rikostutkinnan kohteena
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- ”Iso moka” – asiantuntija kritisoi Ruotsin toimintaa
- Ääni kellossa muuttui – Frida Karlsson teki paljastuksen tulevaisuudesta
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Jutta Leerdam myi käytettyä vaatetta – 195 000 euron farssi paljastui
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Ruotsalainen konkarihiihtäjä päättää uransa – tunteikas viesti
- Tilipäivä: Rovaniemi palkitsi Jasmi Joensuun ja Johanna Matintalon sievoisella summalla
- Suvi Minkkinen vastasi pettymykseen – lausui rohkeat sanat Ylelle