Golfkaunottaren hämmästyttävä ongelma: Jokainen deitti haki vain ilmaista golfopetusta
Entinen golfammattilainen, 27-vuotias Paige Spirinac, on suorastaan epätoivoinen. Kaikki yritykset järjestää tapaamisia vastakkaisen sukupuolen kanssa johtavat golftuntien pitämiseen. Kaikki deitit osoittautuivat nopeasti vain ilmaisia golftunteja metsästäviksi.
Amerikkalainen Spiranac kuvitteli tekevänsä vaikutuksen miehiin kehumalla golftaitojaan. Näin tavallaan kävikin, mutta lopputulos oli kaikkea muuta kuin seurustelusuhdetta hakevaan Spiranacin mieleen.
– Kun kerroin heille pelaavani golfia, kaikki halusivat ehdottomasti sopia tapaamisen golfkentälle. Nämä ”deitit” muuttuivat nopeasti opetustunneiksi, joiden aikana autoin näitä tyyppejä tulemaan paremmiksi golfinpelaajiksi, Spiranac kertoo podcastissaan.
Spiranac kertoo suostuneensa tähän ollakseen mieliksi ja ajatteli tekevänsä vaikutuksen golf-taidoillaan. Kyse oli kuitenkin pelkästään ilmaisten oppituntien kalastelusta.
– Luulin että pystyn tekemään vaikutuksen näihin kavereihin. Sama kuitenkin toistui uudestaan ja uudestaan, enkä yksinkertaisesti oppinut mitään siitä. En antanut heille vain yksityisopetusta, vaan myös pallot ja mailat.
Pahinta oli kuitenkin se, että miehet eivät oikeasti todellakaan hakeneet seuraa.
– Kerran opetin yhtä kaveria kuuden kuukauden ajan, eikä mitään [muuta] tapahtunut. Hän ei missään vaiheessa kertonut minulle seurustelleensa toisen naisen kanssa koko ajan.
Swingi kieltämättä lähtee tyylikkäästi, mutta olisi voinut kuvitella jonkun kiinnostuvan muustakin…
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomi jyräsi finaaliin – nyt edessä on taistelu Euroopan liigan mestaruudesta
- Otto Virtasen Wimbledon-unelma murskaantui – yksi hetki muutti kaiken
- Elina Lampela rikkoi hiljaisuuden – paljasti rankan puolen vuoden kulissien takaa
- Italian sprinttitähti hurja aika – vain Usain Bolt on juossut kovempaa
- Remi Lindholm repäisi jälleen – härski julkaisu sai somen nauramaan
- Viivi Lehikoinen rikkoi hiljaisuuden – paljasti terveystilanteestaan uutta tietoa
- Venla Lehtonen yllätti – Suvi Minkkinen ei kehdannut sanoa suoraan ajatuksiaan
- Wimbledonissa nähtiin vahva suomalaisnäytös – Heliövaara ja Patten etenivät helposti jatkoon
- Olympiahistoriaa tehnyt taitoluistelulegenda on kuollut – saavutus jäi ikuisesti historiaan
- Pikajuoksija Riku Illukka pamautti hurjan ajan taululle!
- Ex-maajoukkuehiihtäjän elämä muuttui täysin – ei kaipaa takaisin ladulle
- Venla Lehtonen yllätti – Suvi Minkkinen ei kehdannut sanoa suoraan ajatuksiaan
- Olympiahistoriaa tehnyt taitoluistelulegenda on kuollut – saavutus jäi ikuisesti historiaan
- Viivi Lehikoinen rikkoi hiljaisuuden – paljasti terveystilanteestaan uutta tietoa
- Suomen ennätysnainen tekee paluun loukkaantumisen jälkeen – ”Olen hieman keskeneräinen”
- Nooralotta Neziri teki paluun kilparadoille
- Pikajuoksija Riku Illukka pamautti hurjan ajan taululle!
- Remi Lindholm repäisi jälleen – härski julkaisu sai somen nauramaan
- Surullinen tieto Unkarista – arvokisamitalisti kuoli parvekepudotuksessa
- Topi Raitanen palaa vihdoin radalle – yllätysratkaisu herättää huomiota