Hahmo wc-pöntöllä taustalla – NFL:n etä-draft sai tällaisia hupaisiakin piirteitä
Amerikkalaisen jalkapallon NFL:n draft järjestettiin perjantain vastaisena yönä Las Vegasin sijasta kokonaan etänä ja tämän myötä kuvaa nähtiin mitä erilaisimmista ympäristöistä, joissa seurojen edustajat draftia seurasivat.
Ehdottomasti viihdyttävimmästä päästä kuvaa tuli Tennessee Titansin päävalmentaja Mike Vrabelin olohuoneesta, jonka näkymä muistutti enemmänkin jonkin kauhukomedian puitteita. Puhtaasta vahingosta ei varmasti ollut kyse, sillä asetelma oli selkeästi rakennettu tarkoituksella.
Ylimääräistä riemua katsojille toi vielä videopätkässä taustalla erottuva hahmo, joka vaikuttaa olevan tekemässä jonkinlaista luonnollista toimitusta wc-pöntöllä. Kuuluiko tämäkin sitten käsikirjoitukseen, sitä voi vain arvailla.
Alta näet videon ja sen alla siitä poimitun yksityiskohdan, joiden perusteella jokainen voi tehdä oman tulkintansa.
- Hiihdon olympiavoittaja ihastui Suomessa näkemäänsä – jakoi upean videon
- Hiihdon Suomen Cup 2026-2027: Ohjelma, TV, Tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Martina Aitolehti julkaisi hempeitä lomakuvia nyrkkeilijärakkaan kanssa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Rukan maailmancup 2026: Ohjelma, TV-lähetykset, Suomen joukkue ja tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- Hiihdon olympiavoittaja ihastui Suomessa näkemäänsä – jakoi upean videon
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia

