Huimat 150 000 kuutiota lunta säilöön – Levillä katsotaan jo kohti marraskuun maailmancupia
Kuva: Getty Images
Paras hiihtolomakausi Lapissa päättyi kuin seinään koronatilanteen myötä, mutta keväästä otetaan Levillä irti kaikki mitä saadaan. Ennen kaikkea lunta.
Levillä tehdään kevään mittaan todella mittava lumensäilöntäoperaatio. Lunta otetaan talteen huimat 150 000 kuutiometriä tulevaa syksyä varten. Säilötyn lumen myötä varmistetaan kauden alkaminen toivotusti säistä riippumatta.
– Tämä kausi loppui kesken parasta sesonkia, joten katseet on käännetty seuraavaan kauteen. Lumisäilöt on tehty ja niiden peittely on parhaillaan meneillään, kertoo Lapin Kansalle Levi Ski Resortin liiketoimintajohtaja Marko Mustonen, joka toimii myös pujottelun maailmancupin pääsihteerinä.
Pujottelun maailmancup 2020-21 avataan Levillä 20. – 22. marraskuuta ja viime talveen verrattuna yli kaksinkertainen määrä säilöttyä lunta antaa entistä varmemman lähtökohdan kisaamiselle. Suurin muutos koskee Levin eturinnettä, jonka säilölumimäärä kasvaa rutkasti. Sinne on tehty peräti viisi säilöä, joista yksi muistuttaa vuorta.
– Eturinne pystytään lumettamaan aiempaa selvästi isommalta alueelta ja monipuolisempaan käyttöön, Mustonen vakuutti.
Nyt Levillä kokeilussa on myös uusi innovaatio, Snow Securen ja Finnfoamin yhteistyössä kehittämä eristehaitari, jolla sulamishävikki saadaan pienenemään oleellisesti aiemmista ratkaisuista.
– Tätä on testattu Suomessa ja sen perusteella hävikki oli vain 5-10 prosenttia lumimäärästä. Määrä on huomattavasti vähemmän kuin purulla tai geotekstiileillä. Meillä hävikki on ollut 20-60 prosenttia riippuen kasan koosta tai sijainnista, kertoo Mustonen.
LUE MYÖS:
- Suomen nopein mies katosi kilparadoilta – viimeisestä startista yli vuosi
- Tuomas Heikkilä teki ison linjauksen – kaikki paukut nyt yhteen tavoitteeseen
- Suomalaiskaksikko säikäytti Euroopan mestarit – jättiyllätys oli jo käsissä
- Alisa Vainion tontille tulee hiihtokuningatar – ”Elämäni parhaassa juoksukunnossa”
- Venäjän olympiavoittaja raivostui MM-kisojen päätöksestä – ”Pellejä!”
- Lotta Haralan arki helpottui: ”Tuntui h*lvetin hyvältä”
- Emma Tainiolta rankka paljastus arjestaan
- Riemu repesi Suomen leirillä – odotettu paluu sai maajoukkuekaverin innostumaan
- Keniassa taas dopingepäily – maratonin huippunimi sivuun
- Jokerit teki kovan ratkaisun: näyttävät ovea maalivahdilleen
- Riemu repesi Suomen leirillä – odotettu paluu sai maajoukkuekaverin innostumaan
- Maailmanmestari Enni Virjonen vaihtoi vapaalle – tällaista elämä on urheilun ulkopuolella
- Lotta Haralan arki helpottui: ”Tuntui h*lvetin hyvältä”
- Therese Johaug palaa jälleen kisaradalle – vastaan asettuu Norjan ennätysnainen
- Patrik Laine: osoite vaihtuu jälleen!
- Emma Tainiolta rankka paljastus arjestaan
- Alisa Vainion tontille tulee hiihtokuningatar – ”Elämäni parhaassa juoksukunnossa”
- Suomalaisaituri teki suuren elämänmuutoksen – ”Tuntuu ekaa kertaa tosi oikeelta”
- Ristomatti Hakola paljasti Ylelle – sai käänteentekevän puhelun
- Keniassa taas dopingepäily – maratonin huippunimi sivuun