Tokion olympialaisten peruuttaminen – tai paremminkin siirto ensi vuoteen – on ollut kova pala monelle urheilijalle. Ei kuitenkaan kaikille, kuten 10 000 metrin puolustavalle olympiavoittajalle Mo Farahille.

Sir Mo myöntää suoraan olleensa helpottunut siirtopäätöksestä ja näkee sen myös ainoana järkevänä vaihtoehtona nykytilanteessa.

– Tavallaan peruuttaminen on pettymys, mutta olen siitä iloinen, Farah sanoi Talksportille.

Hiukan yllättäväkin reaktio jo 37-vuotiaalta juoksijalta, mutta perustelut ovat vankat. Farahin mukaan täysipainoisia kilpailuja ei olisi tänä kesänä nähty.

– Tilanne olisi voinut olla paljon pahempi – kisoja ei ole ennen sitä ja urheilijat eivät pääse testaamaan itseään. Itse tarvitsisin luultavasti 6-8 kisaa ennakkoon nähdäkseni missä kunnossa olen. Tilanne on nyt mikä on ja se antaa meille vuoden lisää aikaa valmistautua.