Yritti lahjoa dopingtestaajan – venäläisvalmentajalle lätkäistiin neljän vuoden toimitsijakielto

Venäläistä yleisurheiluvalmentajaa Andrei Eremenkoa ei toviin nähdä ammattiaan harjoittamassa. Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin CAS katsoi osoitetuksi, että Eremenko yritti lahjoa dopingtestaajan olemaan suorittamatta testiä.
Tapaus sattui Venäjän mestaruuskisoissa vuonna 2017. Eremenko pyrki estämään valmennettavansa, aitajuoksija Julia Malujevan testaamisen ja viimeisenä keinona tarjosi testaajalle rahaa toimenpiteen tekemättä jättämisestä.
Malujeva oli jo aiemmin onnistunut luikertelemaan dopingtestistä väitettyään ”kadottaneensa” näytteen vessassa. Tämän jälkeen hänet vietiin ambulanssilla sairaalaan, mutta CAS:n mukaan sairaskohtaus oli pelkkää teatteria.
Malujeva on jo aiemmin tuomittu vuoteen 2022 saakka ulottuvaan kilpailukieltoon, mutta valmentaja Eremenko sai venäjän antidopingjärjestö Rusadalta alun perin vapauttavan tuomion. Tästä valitettiin kuitenkin CAS:lle, joka nyt siis lätkäisi miehelle neljän vuoden pannan.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lotta Harala julkaisi uimapukukuvan – kertoi isosta muutoksesta elämässään
- Tapaus Saga Vanninen – IS:lle paljastettiin mitä oikein tapahtui
- Seivästähti Elina Lampela myönsi brutaalin totuuden IL:lle
- Reetta Hurske romahti rajusti – nyt selvisi koko ikävä totuus: ”Ei mitään annettavaa”
- Huh: Suomalaisjuoksija aloitti kautensa – heti aivan älytön ennätysparannus
- Keihäänheittäjältä upea ennätyskaari – kukaan muu suomalainen ei ole heittänyt pidemmälle
- Jessica Kähärä aloitti kautensa – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- Suomalaisaiturilta hirmuveto, Nooralotta Neziri pettyi
- Dorothea Wiererin päivitys loksautti leuat – ”Ei voi kuin sanoa vau”
- Remi Lindholmin touhu hämmästyttää – ”Ihan sekopää”
- Tapaus Saga Vanninen – IS:lle paljastettiin mitä oikein tapahtui
- Keihäänheittäjältä upea ennätyskaari – kukaan muu suomalainen ei ole heittänyt pidemmälle
- Huh: Suomalaisjuoksija aloitti kautensa – heti aivan älytön ennätysparannus
- Paljastus Krista Pärmäkosken ryyppybileistä – siitä se sitten alkoi
- Seivästähti Elina Lampela myönsi brutaalin totuuden IL:lle
- Kaisa Mäkäräinen sai tarpeekseen – kaikki muuttui seuraavana päivänä
- Silja Kososelta aivan älytön temppu – ällistyi itsekin
- Remi Lindholmin touhu hämmästyttää – ”Ihan sekopää”
- Reetta Hurske romahti rajusti – nyt selvisi koko ikävä totuus: ”Ei mitään annettavaa”
- Suomalaisaiturilta hirmuveto, Nooralotta Neziri pettyi